keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Haave

Haavemaailmassani suuri joukko ystäviä ja lapseni kumppaneineen istuvat pitkän pöydän ääressä ja minä tarjoilen ruokalajin toisensa perään. Todellisuudessa stressaannun jo parista vieraasta ja vien lapseni nepalilaiseen ravintolaan syömään tai ostan muonaa kiinalaisesta ruokakioskista Pyynikintorilta. Periaatteessa rakastan ruoanlaittoa. 

Ruokapöytäni ympärille mahtuu neljä kapeaharteista ruokailijaa. Pöytään saa katettua lautaset, veitset, haarukat ja lasit. Muuta siihen ei mahdu.

Minulta kysyttiin eilen mikä on paras palaute, jonka olen potilaalta saanut. Jos puhun ihan totta niin mieluisin oli tyyppi joka sanoi "Jos voitan Eurojackpotin päävoiton niin ostan sinulle uuden ultraäänilaitteen".

Päätin lapsena, etten koskaan sano "Lapsuus oli niin huoletonta ja onnellista aikaa", enkä ole sanonut. Vietin lapsuuden kesät Pohjois-Savossa ja olen vasta nyt tajunnut, että ihmiset, joita silloin tapasin olivat melko erikoisia. Aikuiset käyttäytyivät kummallisesti, mutta enhän minä pitänyt sitä mitenkään outona, sillä vertailukohtia ei vielä ollut. He puhuivat minulle asioita, joita ei yleensä lapsille puhuta. Ajateltiin, että lapselle voi puhua ihan kuin aikuiselle.

En pitänyt mitenkään kovin outona, että isänäiti haukkui minulle miniäänsä (siis äitiäni). Kerroin tietysti äidilleni joka sanan. Ehkä se oli viestinnän tarkoituskin.

Lapsuuden kieleni on Savon murre. Jos tamperelaiselle murreihmiselle sanoo jotain savoksi, hänen kasvoillaan käväisee ilme, jonka tulkitsen ehkä vastenmielisyydeksi. Voiko murteita asettaa paremmuusjärjestykseen? Tamperelainen puheenparsi on kovin sympaattinen ja savolainen nolo (paitsi tietysti savolaisen korvissa). Minäkään en ymmärrä läntisiä murteita, joissa sanoja lyhennetään oudosti.

Nyt en saa tätä jorinaa loppumaan. Löysin kännykästäni yövalaistuksen, jolla saa sinisen valon keltaiseksi, tässä sellaista toimintoa ei ole, joten on lopetettava ajoissa. 


6 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Haavemaailmassa emännöisin kahvilaa, jossa on eriparikupit, raikkaasti boheemi sisustus, kohottava musiikki ja henkevää keskustelua kaikissa pöydissä. Niin ja tietenkin makoisat tarjoilut (mm. erilaisia raakakakkuja) rennon letkeästi niin, että saisin kohtalaisen toimeentulon normaalimittaisella työpäivällä. In my dreams.

Ennen ei ole tajuttu lapsuudesta mitään. Jos aina nytkään.

Anonyymi kirjoitti...

Täältä pohjoisen miesie alueelta kuunnellessa etelästä pystyy kuuntelemaan pohojammaalaisia ja savolaisia, mutta kaikki muut kuulostaa tyhmältä ja ärsyttävältä :D Tampere ehkä aika harmiton, mutta sanojen lyhentelijät ei kyllä saa pienintäkään myötätuntoa.. Hyi! Toki tiiän ettei ihminen sitä valitte missä oppii puhumaan, mutta väärä murre karkottaa ainaki minut. Tekee pahaa kuunnella niin karseaa kielen raiskausta.

T. Anni

Outo Paimen kirjoitti...

Palautteesta sen verran, että vaikka isoja sairaaloita usein moititaan toiminnan kankeudesta sun muista asioista, niin nyt on annettava iso kiitos Tampereen suuntaan. Luin nimittäin erään sairaanhoitajan kirjoittaman jutun (olikohan hääp ylihoitaja, en muista) joka käsitteli tulevaa sotea ja potilastietoja. Lähinnä siltä kantilta miten kaiken tiedon käy kun tietojärjestelmätkin menevät uusiksi ja koska olen vainoharhainen hullu, niin otin ja tilasin omat tietoni het syntymävuodesta lähtien. Pelkäsin rahanmenoa ja pirullista byrokratiaa mutta homma hoitui todella vaivattomasti mistä iso kiitos talolle.

Murteet sen sijaan on kielen rikkaus koska vieraalla murteella puhuttua asiaa on "kuunneltava" eikä voi vain näytellä kuuntelevansa.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minun haaveeni on, että kerrankin minuakin palveltaisiin, saisin olla jonkun luona kylässä vain vastaanottavana puolena, hemmoteltuna ja hyvin ruokittuna, kuin pieni lapsi. Tämän takia olen varmaan tykännyt olla sairaalassa. :) Ei huolen häivää, toiset hoitaa ja ruoka tulee petiin. Toinen paikka, jossa koen vastaavaa on yksin rantalomalla, saa kellua ihanassa lämpimässä vedessä ja mennä rantakahvilaan nälän yllättäessä syömään. Rantapäivän jälkeen iholla lämmin olo ja mieli rauhaisa.

Luen Tuntematonta sotilasta ja ihailen Linnan kykyä vangita murteita kirjoitettuun kieleen.
En ole koskaan missään muualla löytänyt lapsuuden ympäristössäni takapuolesta käytettyä sanaa puo. Tarpeistovastaava Mäkilä: "On perkeles nyt mailma kummas jamas. Heitetähän varusteet juur niinkuin koira paskan puostansa. Mitään ei kuitata ilman laskemista:"

Heidi kirjoitti...

Minusta on lepoa on se, ettei tarvitse päättää asioista.

Kaunokirjallisessa tekstissä ei saa olla liikaa murresanoja.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Just niin Heidi. Vastuullinen työ ja päätösten teko kuluttavat. Minua väsytti myös ainainen esillä olo opettajan työssä.

En todellakaan jaksaisi kokonaan murteella kirjoitettua romaania.