Tänään juhlistettiin Amanda Vaaran esikoisteoksen "Pientä fiksausta vailla" julkaisua. Haastattelussa menivät Amanda Vaara, Niina Hakalahti ja kirjan sankaritar Venla sekaisin. Opin muuten äsken hienon sanan pseudonyymi.
Esikoisromaani on viihteellisen romaanisarjan ensimmäinen osa. Menin tilaisuuteen, sillä tunnen Niina Hakalahden (Amanda Vaaran tapasin ensimmäistä kertaa), joka oli kirjoituskouluni erinomainen opettaja ja on nykyään ylpeä neljän kanan hoitaja (olen nähnyt niistä monta kännykkäkuvaa). Niinan silmät säihkyvät kun kanat mainitaan. Kanojen nimet ovat Kyllikki, Marja-Leena, Peik, yhden kanasen nimen olen ikävä kyllä unohtanut.
Tilaisuudessa puhuttiin taas kerran siitä mikä on viihdettä ja mikä taidetta. Aiheesta puhutaan aina kun epäillään jonkun tekevän viihdettä. Viihde on syntiä! Haastattelija Päivi Haanpää siteerasi Kari Väänästä "Ensin pitää saada ihmiset viihtymään, että voi sanoa heille jotakin".
Teidänpä vaan, että vetävän ja viihdyttävän kirjan kirjoittaminen ei ole helppoa. Kynnet verillä joutuu olemaan viihdyttävä.
Tapasin Kariston porukkaa ja kerroin kirjoittaneeni 60 liuskaa romaania. Heti iski katumus. Mikä romaani se on? Tällä viikolla olisi kaksi kirjoituspäivää, joista toisen vietän Helsingissä ja toisena käyn elokuvissa. Joku saattaisi sanoa, että elokuvan katsominen ei vie kokonaista päivää, mutta kun elokuva on päivällä ja olen juuri sillä nimenomaisella kellonlyömällä tottunut kirjoittamaan.
1 kommentti:
Olin tuolla Kirsi Kunnaksen runoja kuuntelemassa ja viihdyin. Opin, että ihmiset saa viihtymään, jos he voivat nojata. Nojasin salaa kirjoihin, kevyesti ja olo oli tunteellinen, koska siellä myydään kirjoja.
Lähetä kommentti