Katsoin eilen Peter von Baghin dokumentin Agit prop- yhtyeestä "Lauluja utopiasta". Jouko Aaltonen teki elokuvan loppuun, kun maestro Bagh kuoli. Elokuva näytettiin puolilta päivin Niagarassa eikä katsojia ollut kuin muutama.
Elokuva kävi yhtyeen vaiheita läpi kronologisessa järjestyksessä, haastateltavina olivat laulajat ja yhtyeen "viides jäsen" laulut sovittanut Eero Ojanen. Laulut olivat elokuvan hienointa antia. Agit Prop -yhtyettä luonnehdittiin joskus 70-luvulla länsi-saksalaisessa sanomalehdessä kommunistiseksi Abbaksi. Ultra Bra on saanut yhtyeeltä paljon, vaikka ei mitään aatetta julistakaan.
Itkin elokuvaa katsellessani, en tiedä kylläkään mitä. En kyynelehtinyt Neuvostoliiton romahtamista enkä Chilen sotilasvallankaappausta. Taisin valuttaa kyyneleitä menetetylle nuoruudelleni. Elokuvateatterissa joutuu itkemään hillitysti sisäänpäin.
Elokuvan jälkeen kävin Niagaran vessassa, jonka kaakeleihin oli liimattu eläinten oikeuksia puolustavia tarroja. Jos nyt perustettaisiin Agit Prop niin laulaisiko se sikaloista ja vegaaniaatteesta?
3 kommenttia:
Se on hyvä elokuva. Liikutti minuakin. Minusta tuntuu, että on ikävä myös sellaista aikaa, kun oltiin kiinnostuneempia yhteiskunnallisista aiheista. Oli paljon keskustelua ja debattia 'isoista' asioista, siis nuorisokin keskusteli. Nyt on enemmän individualismia,itsen löytämistä etc omanapaisuutta.
Minulle vappu on itkujuhla, noita biisejä kuunnellessa ja mennyttä nuoruutta muistellessa. Se on semmoista hyvää itkua.
Sinähän voisit uuteen romaaniisi kirjoittaa hahmon, joka pyrkii ajamaan eläinten oikeuksia propagandalaulujen avulla. Hittibiisi voisi olla nimeltään vaikka "Banaanikärpäsen DNA:ssa kaksi kolmasosaa on samaa kuin ihmisellä". Kävisi ainakin hyvästä kirjoitusharjoitteesta sepittää sanat kyseiseen lauluun? Sitä paitsi kettutytöistä puhuminen alkaa jo olla aika vanhanaikaista. Banaanikärpästyttö voisi toimia piristävästi.
Lähetä kommentti