lauantai 14. lokakuuta 2017

Happy End

Olen ryhtynyt paistattelemaan aamuisin keinovalossa. Kirkasvalolamppuni on pyöreä kuin aurinko, mutta pienempi eikä se lämmitä.

Yritän vähentää ruokahävikkiäni, joten paistoin tänä aamuna jääkaappiini unohtuneen kananmunan. Harmaassa pahvikotelossa luki parasta ennen 8.9. 2017, mutta silti elintarvike oli käyttökelpoinen.

Kävimme M:n kanssa Ilkka Remeksen kirjoittaman näytelmän "Musta sydän" ensi-illassa. Näytelmän ensiesitys jätti kovin vaisun olon ja sai laiskat loppuaplodit.  Näyttelijöiden kukkapuskat tuotiin näyttämön eteen yhteisessä korissa.

Jännitysnäytelmän pitäisi kai olla jännittävä ja yllättää, tämä ei sitä tehnyt. Esitys ei myöskään liikuttanut eikä se huvittanut kuin tahattomasti. Näyttelijäraukat pärjäsivät hyvin.

Onko niin, että jännitys sopii vain elokuviin tai televisiosarjoihin, mutta ei teatterin lavalle.  Ongelmaa oli yritetty paikata näyttämällä mustavalkoista videota näyttämön taustalla ja katsomoon asetetuista monitoreista.

Jäi epäselväksi mitä kirjailija halusi näytelmällä sanoa.

Luin Jonathan Hillin esikoisromaanin Nix. Kirja kertoo äidin ja pojan tarinan, mutta niin laveasti, että ranteeni ovat vieläkin kipeät. Kirjan kansi hehkuttaa romaanin erinomaisuutta ja sen liepeessä John Irving kehuu Hilliä parhaaksi uudeksi yhdysvaltalaiseksi kirjailijaksi.

Karsiminen olisi tehnyt kirjalle hyvää. Joku arveli, että USA:ssa maksetaan kirjailijalle sivumäärän mukaan. Kirjan loppu on sovinnollinen ja optimistinen, voisiko sanoa "Happy End".  Onhan se mukavaa, jäi hyvä mieli kun tietää kaikkien selviävän.

Elokuvissa ja kirjoissa saa mielestäni olla onnellinen loppu vaikka se saattaakin syödä taiteellista vaikutelmaa. Happy End on taiteilijan lahja meille.

5 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Tiedätkin varmaan, mikä ero on 'viimeinen käyttöpäivä' ja 'parasta ennen' -termeillä. Meillä munia ei juuri koskaan syödä tuon aikarajan sisällä ja asiaa on tutkittukin: munat nykyään pilaantuvat aniharvoin, jos kuori on ehjä - korkeintaan kuivuvat. Sanoin aikoinaan siipalle, että joku päivämäärähän niihin kennoihin on printattava ja kuulin siitä toistamiseen kuittailua, kunnes siippakin luki tuon munien ikääntymisartikkelin. Jo loppui suunsoitto ja munat kelpaavat, kunhan eivät haise. Viimeksi olen törmännyt mätään munaan 70-luvulla.

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei, ketä nyt uskon? Yks tuttu oli myös ollut ensi-illassa ja kehui, että oli niin mukaansatempaava esitys, joka toimi alusta loppuun. Hups!

Heidi kirjoitti...

Miten eri mieltä ihmiset voivat olla. Minua ei kannata uskoa. Näyttelijät olivat hyviä, mutta minusta teksti ei ollut. Kannattanee päättää itse pitääkö vai ei.

Heidi kirjoitti...

https://tampereenteatteri.fi/naytelma/musta-sydan/
Aamulehti antoi kaksi tähteä, joka on todella vähän. Tuskin kehtaavat ison teatterin esityksestä yhtä antaa.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Minulle tulee mieleen happy endistä jotakin ihan muuta! ;)

Elokuvista: Kasvot, kylät oli pettymys. Etukäteistietojen perusteella luulin haltioituvani, mutta aika ohueksi se jäi.