Keskustelimme tänään kirjoittajaystävien kanssa kahvilassa Higgsin hiukkasen massasta. Massa saattaa muuttua, jolloin syntyy laajeneva tyhjiö. Maapallo häviää tuohon aukkoon valon nopeudella. Sitä ei ehdi edes huomata, mikä on tietysti armeliasta. Aamukahvikuppi vaan lentää kädestä, katto pään päältä (meidän talon katto maalattiin ihan hiljattain) ja maa häviää jalkojen alta.
Milloin kaikki sitten varmasti loppuu? Viimeistään 10 potenssiin 139 vuoden päästä. On 95 prosentin todennäköisyys siitä, että maailmankaikkeus säilyy 10 potenssiin 58 vuoden ajan, en jaksa naputtaa tähän kaikkia nollia. Yritä sitten nukkua ensi yönä tämän tiedon kanssa.
Lapsena avaruuden äärettömyys ja oma pienuuteni ahdistivat minua. En ole pitkään aikaan ajatellut koko asiaa, mutta nyt Higgsin hiukkanen aktivoi piilossa olleen avaruusahdistuksen. Jos asiaa ryhtyy liikaa pohtimaan, tulee hälläväliä olo. Tekee mieli jättää työpaikka, myydä asunto ja ryhtyä elämään holtitonta elämää.
Sain luettua Kalle Lähteen Loppuluisun ja tulin siihen tulokseen, että kadehdin raitistuneita juoppoja, jotka heräävät jokaiseen aamuun raittiuttaan ylistäen ja osaavat nauttia joka solullaan (niillä soluilla, jotka ovat selvinneet viinakuurista) viinattomasta elämästään. Pitäisikö meidän kaikkien ryhtyä hurraamaan joka aamu sitä, ettemme ole krapulassa?
1 kommentti:
Hesarissa oli juttu aiheesta joitakin päiviä sitten; en ymmärtänyt siitä juuri mitään. Kun nyt nuo viisaat valtionpäämiehet malttaisivat mielensä, jotta elonpäiviä maan päällä piisaisi.
Lähetä kommentti