Mistä johtuu, että pilateksessa ajattelee sellaisia ajatuksia kuin
"Muista ostaa margariinia ja kananmunia"? Töissä taas miettii, että
pitää ehtiä tänään pilatekseen. Kaupasta tullessa pohtii, että
jaksaisiko tehdä jotain ruokaa vaikka salaattia. Syötyään miettii, että
onpa vatsa täynnä ja kylläpä väsyttää. Ja tätä blogipäivitystä
kirjoittaessa vasta tulee mieleen, että mikä onkaan elämän tarkoitus.
Pomo ehdotti minulle esitelmää sellaiseen suurempaan meeting-tilaisuuteen keväälle (vielä on toivoa, ettei aihetta hyväksytä sinne). Ehdottaminen tarkoittaa lempeää käskyä. Aiemmin ajattelin, että tästähän minä taas opin (esitelmän tekijä oppii aina kaikkein eniten), nyt jotenkin tuntuu, että joku nuorempi hyötyisi esityksen puristamisesta enemmän kuin minä. Voisin käyttää senkin ajan vaikka kirjoittamiseen.
Onko jatkuvassa itsensä kehittämisessä mitään järkeä? Sitä jumppaa, opettelee makrameesolmuja, lukee William Shakespearen sonetteja alkukielellä, käy espanjantunnilla ja oppii sanomaan Buenos dias, opettelee leipomaan vatruskoita ja tuntemaan niittykasvit ja vesilinnut. Entä sitten, sitten kuolee eikä pysty sanomaan Buenos dias, sillä sattuu makaamaan haudan pohjalla.
Nyt lukija pohtii, onko se masentunut (ja onko se opetellut kaikkea edellä mainittua). Ei ainakaan kovin pahasti masenna (pahempaakin on ollut), enkä ole opetellut. Kunhan vaan mietin kaiken tarkoitusta. Ei kannattaisi.
5 kommenttia:
Mun mielestäni jatkuvassa itsensä kehittämisen yrittämisessä ei ole järkeä. Sen ei silti tarvi tarkoittaa mitàän hällä väliä -tyyliä - kaiken mitä tekee voi yrittää tehdä mahdollisimman hyvin - mutta miksi ei saisi haluta olla mukaviusalueella aina kun voi? Kyllä se elämä kumminkin pakottaa sinne alueen ulkopuolellekin aina silloin tällöin.
Jotkut asiat on vain pakko tehdä, muu elämässä voisi olla sellaista mistä nauttii. Ainakin noin pääsääntöisesti. Jossain vaiheessa sanoin kaikkeen tekemiseen kyllä ja tavallaan siitäkin sai paljon, mutta loputtomiin sitä ei jaksa.
On hyvä että oot oppinnu sen ei sanan sanomaan. :)
Minulla on kokemus, että kun ei ole varsinaisesti mitään isompia murheita, alkaa miettiä elämän tarkoitusta (”merkityksellisyyttä” kai sanottaisiin nykyään muodikkaammin). Sitten kun tulee semmoinen vähän enemmän huolestuttavampi asia, joutavien mietiskely unohtuu. Perustan tämän havaintoon, jossa n=1.
Niittykasvit ja vesilinnut...
Eikö ole mukava tietää, keitä muita täällä elää meidän inehmojen lisäksi?!
Kasvillisuuden perusteella voi sitten tunnistaa eri luontotyypit ja vaikka habitaattien suojelutarpeen.
Ja kun putkilokasvit on hanskattu, voi korottaa panoksia ja alkaa määrittää sammalia. Oppiminen on hauskaa!
Lähetä kommentti