Luin aamun Hesarista naisesta, joka oli laskenut työhön liittyvät päivittäiset ihmiskontaktit, joita oli muistaakseni parikymmentä. Työni koostuu ihmisten kohtaamisesta ja onhan minulla työkavereitakin, joiden kanssa istun litkimässä työnantajan kustantamaa kahvia. Silloin kun ehdin. Työpäivän jälkeen en yleensä kaipaa kenenkään seuraa vaan kuuntelen mielelläni hiljaisuutta.
Kun lapset vielä asuivat kotona, aloin heti töistä kotiin palattuani huutaa ja heitellä maitotölkkejä, margariineja ja juustoja jääkaappiin. Kun olin vielä naimisissa saatoin raivota siinä sivussa miehellenikin. Ilmankos asun yksin. Jotain olisi ehkä voinut tehdä toisin.
Koska teen nykyisin vain kolmea viikottaista työpäivää ja muina aikoina yritän kirjoittaa, olen huomannut olevani yksinäinen. Olen laiska ottamaan yhteyttä keneenkään. Tapaan kyllä lapsiani ja muutamaa muutakin ihmistä, mutta kyllä tähän joku sosiaalinen harrastus mahtuisi.
Koska jumpasta poistuessa puetaan nopeasti päälle ja lähdetään kotiin, eikä tutustuta keneenkään, ehdotti siskoni soittoharrastusta (hän on aloittanut saksofoninsoiton kypsällä iällä), mutta soittimen pitäisi mielellään olla sellainen, josta ei kuulu ääntä, etteivät naapurit häiriintyisi. Sitäpaitsi epäilen musikaalisia lahjojani ja siksi kuoroharrastuskin on mahdoton (kuulen oman epäpuhtaan lauluni ja se häiritsee minua). Onhan tietysti lukupiiri, joka täyttää parin vuoden päästä jo kymmenen vuotta.
Kun nykyään kommunikoidaan erilaisilla kirjallisilla viesteillä, jää sekin vähä inhimillinen puhe pois. Koneille kuitenkin höpötetään jatkossakin. Minä en tosin puhu, näpyttelen vaan. Välillä saatan viettää parikin päivää omassa seurassani. Kokeilen yleensä ennen työpäivää tuleeko minusta enää ääntä lainkaan. Aina silloin tällöin kannattaisi pysytellä vaiti porukassakin.
Sain heti ystävältä viestin, jossa hän ehdotti ensi viikolle retkeä Ylöjärvelle, josta saa kuulemma ostaa juustoja. Niitähän ei lähempää saa.
Nyt selvisi, että minä sattumoisin tunnenkin tuon kontakteja laskeneen henkilön, jonka blogista Hesari oli jutunaiheen napannut. Linkki löytyy edellisen lauseen sanasta "blogista".
2 kommenttia:
Kävin tuon tuntemasi henkilön blogissa, ja minusta teillä on aika saman tyylinen tapa kirjoitella havainnoistanne, vähän sarkastinen, toteava, lakoninen, humoristinen. Ihmettelin sitä, että hän yksinäisyydestä kirjoittaessaan ei kuitenkaan noteerannut mitenkään hänelle kommentoivia lukijoita, jotka usein kiittelivät kirjoituksia (ainakaan niissä muutamassa jotka kävin katsomassa). Ehkä se on ihan tavallista jossain facebookissa, en tiedä.
Löysin tuo blogin vasta nyt, aiemmin olen lukenut muita hänen (erinomaisia) blogejaan, jotka ovat aina olleet kestoltaan rajallisia kuten pyörämatkasta kertova blogi.
Lähetä kommentti