Uusvanha vuosi

Vietin vajaan vuorokauden kavereiden mökillä. Mökkireissun keskipisteenä kieppui tarmokas koiranpentu, jonka pää oli kuin nauris, josta tuijotti kaksi anelevaa, ruskeaa silmää. Pentu kantoi suussaan pehmokanaa, jolla oli pitkät oranssit jalat ja runneltu ruumis. Hauva tyrkytti väsymättömästi tuota lelua minulle. Revin pehmokanaa koivista  ja koira piti tiukasti pienillä hampaillaan kiinni otuksen vatsasta, kunnes voitin ja heitin kanan mökin nurkkaan, josta hauva sen juosten haki ja jatkoimme loputonta leikkiämme. Kävimme kävelyllä, koira vilisti pienillä koivillaan edessä ja S ja minä perässä. Pentu pissasi nukkamatolle. Koiranpentua EI päästetty pariskunnan sänkyyn, mutta se sai maata sängyssä heidän jalkojensa päällä, joka onkin siis ihan eri asia.

Pienet lapset ja koiranpennut varastavat huomion kaikkialla. Sillä ovathan ne ihania. Tämä energiapakkaus ainakin.

Miksi ihminen ajattelee, että kaikki jotenkin muuttuisi kun vuosi vaihtuu? Jotkut muutokset tapahtuvat yhtäkkiä, ensin olet terve ja sitten otetaan laboratoriokokeita ja  oletkin sairas. Lääkäreillä on tapana sanoa, että terveys tarkoittaa sitä, ettei ole tehty riittävästi tutkimuksia.

Törmäät uuteen ihmiseen ja hänestä tulee sinulle tärkeä. Tai olet tuntenut jonkun aina ja vasta nyt huomaat hänet. Aloitat uuden harrastuksen, josta tulee pakkomielle (tai lopetat harrastuksen yhteen kertaan). Toisaalta usein mikään ei muutu. Ei ainakaan tänä vuonna.

Olen jo nähnyt elämää siinä määrin, että pidän tylsyyttä onnellisena asiantilana. Niitä tylsiä hetkiä tietää kaipaavansa vielä joskus kun vastoinkäymiset taas tulevat, sillä nehän saattavat odottaa jo nurkan takana.