perjantai 7. joulukuuta 2018

Sotiemme pitkäsanaiset veteraanit

Kuuntelin eilen Tampere filharmonian itsenäisyyspäiväkonsertin, jonka solistina Karita Mattila lauloi.  Minusta oopperalaulajan on hyvä olla diiva ja sellaista Mattila ainakin näyttelee onnistuneesti. Monikaan ei vaivautuisi kuuntelemaan tähteä, jonka koko olemus pyytelisi  anteeksi. Karita Mattilan karisma levisi konserttisalin jokaiseen nurkkaan.

Olikohan Mikko Franckin selkä kipeä. Franck johti osan konserttia istualtaan ja roikotti oikeaa jalkaansa johtamiskorokkeen ulkopuolella. Musiikista en osaa sanoa muuta kuin, että hienolta kuulosti.

Konsertin jälkeen menimme porukalla L:n luo ja söimme lohikulebjakaa (opin piirakan nimen eilen) ja joimme kuoharia. Katsoimme tietysti itsenäisyyspäivävastaanottoa, arvioimme leningit ja kuuntelimme vieraiden haastattelut.

Sotaveteraanien kammarissa pelkään joka vuosi, että veteraani ei lopeta juttuaan ollenkaan, eikä kukaan mahda asialle mitään. Ei kai juoksuhaudoissa ryömineelle ja miehiä  ampuneelle vanhukselle voi sanoa, että nyt pitäisi jo rientää eteenpäin.





Ei kommentteja: