Osallistuin eilen kahden lahjakkaan kirjailijan kirjojen julkkareihin. Toinen tammikuussa julkaistu teos on nuortenromaani ja toinen maaliskuun lopussa markkinoille putkahtanut kirja on suunnattu lapsille.
Tarjolla oli viiniä ja kaikenlaista pientä, kuten sipsejä, joita EN saa ostaa. Vaikka olen kieltänyt niiden hankkimisen itseltäni, niin tottahan syön kun tarjotaan. Pyyhkäisin kädelläni pöydältä paperilautasen, jolle olin koonnut sipsit, dipin, suklaan, suolapähkinät ja juustot. Yliminäni huitaisi nimenomaan ne sipsit ja dipin matolle ja samalla menivät myös porkkana- ja kurkkutikut, joita koin velvollisuudekseni syödä.
Tilaisuudessa vilisi kirjailijoita. Pääasiassa istuin nurkassa parin vanhan tutun kanssa. Jaan toisen kanssa Alzheimerin taudin pelon ja keskustelemme aina tavatessamme oireista, jotka saattaisivat viitata alkavaan dementoitumiseen.
Julkkareille osallistuivat myös kirjailijoiden kustannustoimittajat. Heidän kylkeensä liimautuu usein joku, joka toivoo julkaisua tai jonka kirjan julkaisu ei ole edennyt toiveiden mukaisesti.
Lopetimme juhlinnan kymmeneltä, joka tuntuu nykyään olevan jonkinlainen juhlimisraja, joskus niitä rajoja ei ollut lainkaan. Tuhkimokin jätti sadussa juhlatalon vasta puolilta öin, mutta tällaista tämä nykyään on.
2 kommenttia:
Ai sullakin on tämä Altzheimerin pelko, mulla kans. Viikko sitten työmatkalla nopeusvalvontakamera välähti kahdesti, sekä meno- että tulomatkalla. Olin niin mietteissäni, etten huomannut nopeusrajoituksen muuttuvan. Viime aikoina ulos katsellessa on ollut tosi vaikea muistaa, onko nyt varhainen kevät vai marraskuu. Oikein mietin, miten kellotaulu piirretään ja siitä ehkä vielä selviäisin.
Lohdullista, että löytyy kohtalotovereita vaikka en usko tuohon sinun kohdallasi, sillä olet niin terävä tyyppi.
Lähetä kommentti