Istun Metso-kirjastolla "tekemässä esitelmää". Pyöreän pöydän keskellä sojottavaan lamppuun ei tule valoa vaikka kuinka katkaisijaa napsuttelisi, eikä pöydän päällä olevista pistorasioista saa virtaa. Joissakin pöydissä lamput toimivat, toisissa taas eivät.
Ulkomaalainen mies (oletin hänen olevan ulkomaalainen, sillä hän puhui minulle englantia) kävi valittamassa asiasta kirjastovirkailijalle, joka tuli pöydän viereen, nyökytteli ja sanoi välittävänsä viestin eteenpäin. Mitään ei tule tapahtumaan. Suhtaudun asiaan kuin säähän: ei sille voi mitään. Mies keräsi kirjansa ja poistui. Miehen kirja näytti raamatulta.
Pidän blogissani jonkinlaista päiväkirjaa. Lapsena kirjoitin kovakantiseen kirjaan, jonka saattoi lukita. Sain sen joululahjaksi. Lukosta huolimatta kirjoitin ainoastaan juttuja, joita pidin sopivina. Valehtelinkin. Esitin mielipiteitä, joita kuului esittää. Töhersin sivun laidasta laitaan kaunolla. Kirjaan ei ollut painettu rivejä vaan sivun alle asetettiin viivasto, joka näkyi paperin läpi. Oikeanlaiset ajatukset etenivät säntillisessä ojennuksessa ilman turhia marginaaleja.
Olen miettinyt, mikä tekee minut tyytyväiseksi. Huomasin, että perjantaisin vesijumpasta kotiin palatessani olen aina onnellinen. Onnentunne kestää tunnin verran. Vesiumppa loppuu toukokuun puolivälissä.
3 kommenttia:
Saahan ne samat endot jostain muustakin liikunnasta, jos on siihen taipuvainen. Itse en muista koskaan saaneeni endohumalaa, sitä kuuluisaa. Sen sijaan olen kylläkin onnellinen joka ilta kun pääsen hyvään petiini, siinä kohtaa kun lukeminen loppuu ja alan jutella unijukkelin kanssa. Mmmmm kolme tyynyä, lämmin peitto, mahdollisesi kissa tai pari.
Nukun niin huonosti, ettei tuo nukkumaanmeno ole autuasta ollenkaan. Päiväunet ovat joskus ihania.
Olen useimmiten onnellisimmillani torstai-iltana, sillä silloin työviikko on ohi. Jos olen stressaantunut tai huonolla tuulella, kuntosali auttaa. Vaikutus kestää tosin tuon saman 60 min.
Lähetä kommentti