lauantai 27. huhtikuuta 2019

Pietari


Pietari oli mainio matkakohde lyhyelle pistäytymiselle. Kulttuuria, komeita pytinkejä ja riittävästi rosoa. Junamatka Tikkurilasta Pietariin vie kolme tuntia ja vartin. Junan ikkunasta saa ihailla ensin suomalaista ja sen jälkeen venäläistä pusikkoa.

Kaikki kaupungin ravintolat on netissä arvioitu melkein viiden tähden arvoisiksi eikä ansioista. Parasta ruokaa sai huomaamattomasta pelmeniravintolasta (Fontanka 25) ja Erarta -museon ravintolasta, jossa asiakkaiden ranteisiin kiinnitettiin rannekkeet.

Kuljimme kävellen, raitiovaunuilla, metrolla ja taksilla (olimme aina varmoja, että meitä pyritään huijaamaan). Ratikkapysäkit sijaitsivat jalkakäytävillä, mutta kulkuneuvo liikkui keskellä katua, joten ei auttanut kuin sukeltaa liikenteen sekaan. Pietarilainen autoilija ajaa lujaa, mutta ei tappotarkoituksessa vaikka siltä ensin vaikutti, sillä kyllä ne pysähtyivät kuitenkin. Julkisiin kulkuneuvoihin saa ostaa kortteja metroasemilta. Ratikassa tuota korttia vilautetaan automaatille, jonka jälkeen rahastaja sen vielä jostain syystä koneellaan lukee.


Kävimme kanavaristeilyllä (suosittelen), upea verikirkko ja monet muut kirkot ovat kiinni keskiviikkoisin, Faberge -museossa oli esillä paljon koreita munia sekä Frida Kahlon ja Diego Riveran maalauksia. Nykytaiteen museo Erarta oli kiinnostava ja sieltä löytyi se hyvä ravintola.


Hautausmaalla kannattaa aina käydä, sillä se virkistää. Huomaa olevansa elossa. Smolenskin hautausmaa on ehdottomasti suositeltava käyntikohde, hautakiviä koristavat vainajien kuvat ja siellä sijaitsee Ksenia Pietarilaisen tsasouna. Saat kirjoittaa murheesi lapulle, joka pudotetaan lootaan. Rahaa on hyvä antaa, että rukous menee perille. Ortodoksisissa kirkoissa tuoksuu ihanallle. Muutenkin kaupungissa tuoksuu hyvälle sekä pakokaasuille.

Mariinski -teatteri oli kohottava kokemus (kaikki ottivat oopperaselfien, joten niin tein minäkin), jota himmensi vain edessä istuvan rouvan korkea kampaus. Verdin Macbeth oli komea, paljon ruumiita, mutta onneksi vain näyttämöllä.

Pietarilaiset olivat mainettaan ystävällisempiä, mutta harva osaa englantia. Lähtisin uudestaankin, sillä jäihän paljon näkemättä.

2 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Oliko taksi helppo saada? Jossain peloteltu ruuhkista ja juuri tuo, huijataanko turistia:). Meillä tulee olemaan vain päivä aikaa ja vähän mietityttää, mitä ehditään.Kävellen liikkuisi mielellään mahd.paljon. Satamaan pitää ehtiä illaksi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Taksi oli helppo saada, ainakin hotellin edestä ja Mariinski-teatterin vierestä. Arvelisin, ettei se muutenkaan ole vaikeaa. Joka paikassa kehotetaan neuvottelemaan hinnasta, mutta kuskit sanoivat, että heillä on mittari, joka osoittautui kännykkämittariksi ja hinta sitten näytettiin kännykästä. Oliko se jonkun mittarin mukainen vai ei, sitä en tiedä. Autokyyti Suomen asemalle oli alle 30 euroa ja matkat kaupungilla jotain 15 euroa. Julkinen liikenne toimii hyvin, metroa oli helppo käyttää.