Jotkut hoitajat ryntäävät toistuvasti työhuoneeseeni koputtamatta. Olen kertaalleen huomauttanut asiasta, jonka jälkeen palasimme melko pian alkutilanteeseen. En tiedä mitä tehdä. Järkevää olisi muistuttaa uudelleen asiasta, mutta se on jotenkin niin vaivalloista ja vaikeaa. Välillä olen epävarma siitä, koputtiko hän vai ei. Itse koputan välillä vahingossa omaan oveenikin. Ehkä työnnän seuraavaksi jonkun huonekalun oven eteen.
Etsin ruokatauolla salaattiani. Kaivelin jääkaapista samanlaisia pakasterasioita (niitä on paljon) ja tutkin niiden sisältöä, mutta turhaan, sillä salaattini oli jäänyt kotiin. Uusi salaatintäyteinen elämäni katkesi tähän unohdukseen.
Olen hiljalleen vähentänyt töitäni. Ensin jätin päivystämisen. Sitä ei olisi saanut kertoa kenellekään, etteivät muutkin ala vaatia tuosta velvollisuudesta laistamista. Jokainen kyllä huomasi, että nimeni puuttui listasta.Tiedän kyllä sellaisiakin lääkäreitä, jotka nauttivat päivystystyöstä. Seuraavaksi lyhensin työviikkoani ja sitten lyhensin sitä taas. Väsymisasteeni on pysynyt kaikesta vähentelystä ja lyhentelystä huolimatta aika vakaana.
4 kommenttia:
Nykyisin täissä vain keskiviikkoisin 😆? Työajan vähentäminen kyllä helpottaa uupumista - honey moonin ajan. Sitten alkaa taas väsyttää ja tekee mieli taas vähentää hommia.
Lappu oveen. "Älä avaa ovea koputtamatta!" Yksiselitteinen.
On kai tilallesi otettu joku muu? Meillä terveyskeskuslääkäri haluaa tehdä kolmepäiväistä työviikkoa, koska palkka on niin hyvä, että 3/5:llakin tulee mainiosti toimeen eikä väsy. Kuntatyönantaja kiittää onnellisena eikä ota ketään hoitamaan sitä 2/5:aa. Me potilaat emme kiitä, koska emme pääse omalääkärillemme millään.
Kyllä potilaatkin kiusaantuvat, jos joku ulkopuolinen tunkeutuu huoneeseen sillä hetkellä, kun sattuu olemaan vaikka tutkiminen menossa ja vaatteet on osittain riisuttu.
Lähetä kommentti