Madrid oli hieno kongressikaupunki, hieno kaupunki se oli muutenkin. Hotelliaamiaisen sämpylätkin olivat kovin pieniä ja sieviä. Hotellihuoneiden seiniin oli maalattu runoja, nukuin samassa huoneessa Pablo Nerudan espanjankielisen runon kanssa, mutta ei se häirinnyt untani.
Jos käveli Tribunal metroasemalle, tarvitsi junaa vaihtaa vain kerran ja sitten olikin jo perillä kongressikeskuksessa. Kyseinen rakennuskompelksi oli niin suuri, että liikkumista helpottamaan oli rakennettu samanlaisia hihnoja, joita näkee valtavilla lentoasemilla. Jokaisen osallistujan kaulassa roikkui muovikotelo, jossa saattoi lukea kongressivieraan nimen ja kotimaan sekä kongressiaikataulu niin pienellä präntillä painettuna, ettei aikuisnäöstä kärsivä sitä erottanut.
Nyt se sitten tapahtui: Nuori nainen tarjosi metrossa minulle paikkaansa. En huolinut vaan mökötin koko illan. Päädyin siihen, että espanjalaisen on niin vaikea arvioida suomalaisen ikää ja kuntoa, ja että nyt meni pieleen.
Käväisin taidemuseossakin, päädyin pikkumuseoon (niin luulin). Thyssen-Bornemisza museossa oli liiaksikin nähtävää. Yksityiseen kokoelmaan kuuluu maalauksia mm. sellaisilta taiteilijoilta kuin Dürer, Rafael, Titian, Rubens, Rembrandt, Caravaggio, Manet, Renoir, Cézanne, Van Gogh, Gauguin, Kandinsky, Picasso, Hopper, Rothko ja monilta muilta.
En ostanut kaupungista mitään vaikka paineet olivat suuret kun näin muiden raahaavan ostoskassejaan. Kävin kyllä muutamassa vaatekaupassa turistialueella ja huomasin, että vaatteet näyttivät maksavan jostain syystä tavallisimmin 25 euroa. Joudun ehkä katumaan ostamattomuuttani.
Alla kuva hotellin edestä kadulta tuloiltana. Yllä kuva kävelymatkalta Tribunalille.
1 kommentti:
Hih, vai tarjottiin paikkaa. Älä välitä, ne on vaan niin kohteliaita. Espanjattarethan vanhenevat ulkonäöltään nopeammin kuin me johtuen paljosta auringosta ja geeniperimästä.
Lähetä kommentti