torstai 21. marraskuuta 2019

Alku



Lenkille lähtiessäni puin päälleni vaatteet, joilla suorastaan kerjään auton ajavan ylitseni: lenkkarit, housut, takin, pipon ja käsineet, kaikki mustia tietenkin.

Uutta urheilukelloa käyttäessäni olen havainnut kävelemisen tehottomuuden, paitsi silloin kun nousen Pyynikinharjun portaita. Jos haluan pitää sykkeeni vihreällä alueella, joka lienee tavoite, on välillä otettava muutama laiska juoksuaskel.

Ostin hyasintin sipulin. Se tökättiin pieneen lasiseen maljakkoon, joka täytettiin vedellä niin, että punasipulin näköinen möhkäle kosketti vettä. Nyt se tunkee ohuita valkoisia juuria, en osaa päättää ovatko ne kivoja vai ällöttäviä.  Kuuluuko tällaisia nähdä? Ihan kuin näkisi tuntemattomien vastaantulijoiden hieman kulahtaneet, beiget alusvaatteet.

Kasvuprosessia on melkein yhtä mielenkiintoista seurata kuin lapsen kasvamista. Hyasintin elinkaari lasiastiassa on nopeatempoinen, se menee ohi muutamassa viikossa. Nappaan luultavammin kasvista enemmän kuvia kuin minusta on koko lapsuuteni aikana otettu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei hyasintin elinkaari suinkaan parissa viikossa ohi ole! Sipulikukat ovat monivuotisia. Kunhan hyasintti saa kukkumisel jälkeen taas rauhassa yhteyttää ja kerätä kasvuvoimaa sipuliinsa, sen voi viedä lepäämään pimeään kellariin - tai istuttaa vaikka keväällä puutarhapalstalleen, jos sellaisen sattuu omistamaan.

Ennen vanhaan oli itsestään selvää, ettei hyasintteja yhden kukintakerran jälkeen heitetty pois (ei edes kompostiin), vaan ne hyödettiin uudelleen seuraavaksi sesongiksi. Nykyään nettiaikakautena se on entistä helpompaa: ei tarvitse kuin googlettaa ja erilaista vinkkiä ja ohjetta piisaa kymmenin tuhansin. Siitä vaan kokeilemaan!

Onnellista joulunjälkeistä elämää teille kummallekin! Kissalle toki myös.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei ole pimeää kellaria, eikä puutarhapalstaa, joten tuo hyasintin monivuotinen elämä jää kokematta.