Pidin ensimmäistä kertaa yksityisvastaanottoa. Potilaat tulivat konsultaatioon työterveyshuollon lähettämänä, eivätkä ongelmat olleet sen yksinkertaisempia kuin sairaalaan poliklinikallakaan. Potilaita oli kaksi ja käytin hommaan koko aamupäivän, joten mikään rahasampo ei ole kyseessä (aika meni kaikkeen minulle vielä vieraaseen sälään).
Julkisella puolella on lääkärin kannalta (ja potilaan tietysti myös) se hyvä puoli, että minulla oli hoitajapari, jonka kanssa teimme yhteistyötä sekä moniammatillinen tiimi. Kaipaan myös sihteereitä, jotka kirjoittivat tekstit. Tuollakin ne voisi kirjoituttaa, mutta siitä joutuisi maksamaan.
Onneksi minun ei tarvinnut laskuttaa potilasta itseään, sillä se tulee olemaan ongelma.
Jännitin vastaanoton pitämistä ja uusia tietoteknisiä haasteita niin, että nukuin yön kehnosti ja näin unta, jossa minulle tarjottiin steriiliä toimenpidettä varten monta numeroa liian suuria puutarhahanskoja.
Sain kustannustoimittajalta viestin viimeisimmästä käsikirjoitusversiosta ja siteeraan häntä luvatta: "Sain juuri luetuksi maanantaina lähettämäsi uuden käsikirjoitusversion.
Se on ihan mahtava, hauska ja surullinen samalla kertaa, täynnä teräviä
havaintoja ja kutkuttavan pisteliäitä huomioita." Tämä oli tärkeää, sillä olin melko varma, että koko teksti on sysipaska.
5 kommenttia:
"Sain kustannustoimittajalta viestin viimeisimmästä käsikirjoitusversiosta ja siteeraan häntä luvatta: "Sain juuri luetuksi maanantaina lähettämäsi uuden käsikirjoitusversion. Se on ihan mahtava, hauska ja surullinen samalla kertaa, täynnä teräviä havaintoja ja kutkuttavan pisteliäitä huomioita." Tämä oli tärkeää, sillä olin melko varma, että koko teksti on sysipaska."
Olitko koulussa/lääkiksessäkin niitä tyttöjä, jotka aina kokeen/tentin jälkeen panikoivat, koska "eivät osanneet mitään" - ja sitten saivat kuitenkin sen parhaan arvosanan?
Nyt eläkkeellä, huomattavan työuran tehneenä ja hyväksi blogi- & romaanikirjailijaksi monelta taholta todettuna, voi jo vähän relata! Reilusti vaan itsetuntoa kehiin, kyllä se siitä!
Uutta kirjaasi odotetaan jo.
Olin lääkiksessä kovin laiska ja harrastin bilettämistä vaikka sitä ei sillä nimellä silloin kutsuttukaan. Panikoinut olen aina. Kun kirja on painettu, ei voi enää mitään. Jos olisin oikeasti lahjakas, niin minua palkittaisiin erilaisilla palkinnoilla, mutta pyrin enemmänkin viihdyttämään lukijoita ja samalla saa piilotettua kaikenlaista vakavaakin kirjaan. Tämä tuleva kirja on aiempaa huomattavasti synkeämpi. Luin vielä kerran kässärin, nauroin vain kerran ja itkin kahdesti.
Olen lukenut sen arviolta parikymmentä kertaa, joten on ihme, jos se enää herättää minussa minkäänlaisia tunteita.
Minulla on se käsitys, että kustannustoimittajalta tulee vain korjausehdotuksia ja lopulta kalsea hyväksyntä. Kaveeraan yhden kustannustoimittajan kanssa. Voit siis lukea tuon lausuman vilpittömäksi kehuksi. Nauti siitä. Usko siihen.
Niin on, mutta sekin on vain yhden henkilön mielipide kuten tietysti myös negatiiviset kritiikit.
Lähetä kommentti