maanantai 18. marraskuuta 2019

Rouva Perhonen

Mietin vieläkin tätä suomalaista jalkapallohuumaa. Oma penkkiurheilukohokohtani oli Lasse Virenin kaatuminen Munchenin olympiakisoissa. Olin noihin aikoihin koululainen. Myöhemmin isäni osti itselleen vinyylilevyn, johon dramaattisen juoksun radioselostus oli taltioitu.

Kerttu on ryhtynyt pienelle laihdutuskuurille. Hän saa syödä raksuja mielensä mukaan, mutta märkäruokaa on tarjolla vain kerran vuorokaudessa. Kun asetan lihasoosin lattialla makaavalle tarjottimelle, Kerttu ryntää apajalle, huiskii lihapalat lautasen ympärille ja palaa sohvalle makaamaan.

Kävin M:n kanssa Finnkinossa katsomassa Puccinin oopperan Madama Butterfly. Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksen:

Elokuvateatterissa on kiva katsoa oopperaa, ei tarvitse matkustaa kauas, ei ole tarpeen nähdä vaivaa pukeutumisen suhteen, näkee ja kuulee taatusti hyvin ja oopperan englanninkielistä tekstitystä on helppo seurata. Esitys oli taltioitu Metropolitan oopperasta.

Pinkertonin roolin estittäjä oli sairastunut ja hänellä oli sijainen, joka esitti roolin ensimmäistä kertaa, joka on noin yleensäkin hurjaa, mutta nyt esityksen näkivät miljoonat (?) ihmiset ympäri maailman. Hyvin se meni.

Madama Butterflyn tässä versiossa käytettiin lapsen roolissa aidon kokoista perinteisen  japanilaisen teatterin nukkea, jota liikuttelivat mustiin pukeutuneet näyttelijät. Jostain syystä tuo nukke oli jopa liikuttavampi kuin aito ihminen.

Madama Butterfly -oopperassa musiikki on hienoa ja nyt nähty toteutus oli kaunis. Sen on alunperin ohjannut Anthony Minghellan, joka on muuten ohjannut elokuvan Englantilainen potilas (mies kuoli 2008). Esityksen väliajalla nähtiin Minghellan työssään ja hän sanoi, ettei toivo ohjaustaan sanottavan kauniiksi, mutta sitä se silti oli.

Nyt seuraa alussa luvattu juonipaljastus: Madama Butterfly kuolee lopussa ja tietenkin sillä veitsellä, joka jo oopperan alussa vilahtaa. Oopperakuolema on aina teatraalisuudessaan ihan omaa laatuaan.

Ei kommentteja: