lauantai 23. marraskuuta 2019

Anteeksi

Pirkka-Pekka Petelius voisi pyytää anteeksi sitä, että nuo saamelaisia pilkkaavat sketsit olivat niin huonoja. En pitänyt niistä silloin, enkä tykkää nytkään vaikka yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että kaikelle voi nauraa kunhan sen tekee tietyllä empatialla, jonka useimmat ihmiset osaavat ihan luonnostaan. Varminta on nauraa itselleen niin ei tarvitse pyytää anteeksi keneltäkään.

Tapasin eilen molemmat lapseni ja tajusin, että olen ylpeä heistä, eikä tämä ylpeys liity mihinkään mitä he ovat saavuttaneet vaan siihen, että heistä on tullut kaikkien vaikeuksien keskellä mahtavia ihmisiä.  Kävimme Plevnassa syömässä ja sen jälkeen istuimme  vielä Kivessä. He hämmästelivät kun kaivoin esille ravintolan kantiskortin. Lähdin kotiin ennen kahdeksaa, toinen heistä lähti työpaikan pikkujouluihin ja toinen kuuntelemaan Maustetyttöjä. Vasta eilen sain tietää, että nimi Maustetytöt viittaa Spice Girls yhtyeeseen!

Tähän loppuun pyydän anteeksi kaikilta, joita olen täällä loukannut ja vielä päälle niiltä joita varmasti tulen loukkaamaan.





5 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Saat anteeksi, varmuuden vuoksi (et muistaakseni ole loukannut...) ja myös etukäteen.

En tykkää yhtään tästä aikamme ilmiöstä, jossa julkisuuden ihmisten historiaa käydään läpi joillakin teini-ikään asti ja tuomitaan kaikkea silloista nykyisillä kriteereillä.
En minäkään niistä Peteliuksen ja Kallialan sketseistä kauheasti tykännyt, mutta ymmärsin niiden tarkoituksena olleen pistellä ihmisten vähemmistöistä rekentamia stereotypioita, ei loukata vähemmistöjä.
Sketseissä on kautta aikojen "pilkattu" ammattiryhmiä, eri ikäluokkia, naisia, miehiä, seksuaalisia vähemmistöjä, kansallisuuksia. Se on miten sen tekee.

Toisaalta, saahan Petelius pyytää anteeksi. Anteeksipyytäminen on aina kaunis ele. Olen kuullut, että hän on saaanut nyt siitä lokaa niskaansa. Oi näitä somevaahtoamisaikoja!

Leena Laurila kirjoitti...

Usein on käynyt ilmi, että koomikkona esiintyvä ei olekaan yksityisesti ollenkaan huumori-ihmisiä. Sellaisia kuin Nina Lahtinen, jota tänään haastateltiin Hesarissa 40-vuotissynttärin kunniaksi, on vähemmän, siltä vaikuttaa. Pirkka-Pekka Petelius esim on sekä luontoradiossa että nyt poliitikkona aika tosikon oloinen. Saa olla. Sitä vain katsojana/kuulijana hämääntyy kun luulee toisen osoittavan edes normaalia kevyttä huumorintajua, mutta ei. Sitä ei siis pidä koomikolta 'siviilissä' odottaa. En minäkään pitänyt noista saamelais/lappalaissketseistä, mutta mannesketsit olivat hauskoja.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Marjatta: Julkinen ateeksipyyntö vaikuttaa helposti tekopyhältä varsinkin kun pyytäjä on poliitikko. Tarkoitus saattaa olla hyvä. Areenassa on dokumentti, jossa käsitellään Simpsoneita, joiden stereotyyppinen intialaishahmo hassuine aksentteineen loukkasi monta intialaistaustaista henkilöä. Dokumentin tehnyttä koomikkoa kiusattiin koulussa matkimalla tuota aksenttia.

Leena: Minustakin Petelius vaikuttaa hämmentävän tosikkomaiselta tyypiltä. Osa koomikoista on hauskoja roolinsa ulkopuolellakin, vaikkapa Ismo Leikolan haastatteluja on kiva katsoa.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ilmeisesti Peteliukselle on tullut käsky Vihreiltä ja sinänsä toimi ihan viisaasti, kun oli heti valmis pyytelemään anteeksi joka taholta. Mutta sekään ei nyt sitten riitä. James Potkukelkka -hahmossa hän ilmeisesti "pilkkasi" paniikkihäiriöisiä, eiköhän mieleterveysihmisten pitäisi nyt aktivoitua. Huoh!

Ismo Leikola on niin hauska ja niin kiva henkilönäkin.

Peteliuksen sisar Nina Petelius-Lehto on Kouvolan teatterin näyttelijöitä. Hyvin monipuolinen, saattaa olla samassa näytelmässä roolihahmo lapsena ja vanhana.

sorvatar kirjoitti...

Olen myös miettinyt, että ei ole yhtään hauska silloin kun nykyisin vitsailee Jos puhuu vitsailematta, miellyttävä kuunnella. En tykännyt myöskään niistä sketseistä aikoinaan. En kuitenkaan tuominnut niitä silloin. Nauroin enemmän Naisen logiikka- tyylisille vai mikä se Speden sketsi oli nimeltään. Ollaan noita katsottu ja naurettu eli kai muidenkin pitää pyytää anteeksi kuin sketsin kirjoittajan ja esittäjän. Anteeksi siis minunkin puolestani.