lauantai 21. maaliskuuta 2020

Päiväjärjestys koronakriisin ajalle

Hesarissa tarjottiin ohjeita tylsyyden torjumiseksi. Minulla ei ole ollut tylsää, sillä päiväni ovat kuluneet tähän tapaan.

1. Juon aamukahvit ja luen aamun lehdet.
2. Paheksun kaikkia niitä, jotka ovat matkustaneet johonkin tai ihan yleensä eläneet. Heistä kerrotaan lehdissä.
3. Katselen ikkunasta näkyykö yli 70-vuotiaita ja jos näkyy ilmaisen paheksuntani Facessa.
4. Keitän uudet kahvit. Tarkastan katunäkymän ja lasken yli 70-vuotiaat.
5. Heittäydyn sohvalle ja luen kirjaa.
6. Nousen ylös, sillä pelkään lihasteni surkastuvan. Teen viisi kyykkyä ja hauiskääntöä.
7. Keitän kahvit ja tarkastan katunäkymän.
8. Yritän katsoa Areenasta elokuvia, en pysty keskittymään.
9. Avaan kässärin ja muistan, että on hätätila, eikä siten kannata ryhtyä näin monen vuoden projektiin. Itken sitä, ettei kukaan lue kirjaani.
10. Menen suihkuun, mutta en viitsi pestä hiuksiani. En viitsi meikata. Pukeudun toiveikkaasti urheilutamineisiin, jos vaikka myöhemmin urheilisin. Sääntöjen puitteissa tietenkin.
11. Vastaanotan Mesen kautta puujalkavitsin.
12. Äiti soittaa.
13. Sisko soittaa.
14. Kaveri laittaa WhatsApp-viestin, jossa on kuva tulppaanikimpusta.
15. Lämmitän pari päivää vanhaa ruokaa.
16. Keitän kahvit ja tarkastan katunäkymän.
17. Käyn kävelyllä ja murisen vihaisesti kaikille yli 70-vuotiaille.
18. Toistan kohtia 2.-9 kunnes menen nukkumaan.

Minua nuorempi Facebook-kaveri oli käynyt miehensä kanssa lenkillä ja vastaan kävellyt pikkupoika oli heleällä äänellä kysynyt isältään "Onko nuo niitä vanhuksia?"

2 kommenttia:

Aulikki kirjoitti...

Kyllä nyt tarvitsin tätä. Teen etätyötä ensimmäistä kertaa elämässäni enkä osaa tehdä minkäänlaista eroa vapaa- ja työajan välillä. Yritän käyttää listaasi soveltaen.

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

:D Hyvällä huumorilla kirjoitettu! Lehdiddä olevat vinkit ajan kuluttamiseksi ovat aikalailla uusavuttomia varten. Minulla ei olisi mitään vaikeuksia saada aikaani kulumaan. Töihin vaan on mentävä, ei auta jäädä kotiin. Lukisin kirjoja, katsoisin elokuvia ja bloggaisin päivät päästään! Mitään kaappeja en kyllä alkaisi siivoamaan. ;D