Tampereen teatterikesässä Kajaanin kaupunginteatteri pyyhki pölyt Anton Tšehovin klassikkonäytelmästä Kirsikkapuisto. Näyttämöllä ei nähty epookkia, ihan vaan teatteria.
Opiskelin sen verran historiaa, että Kirsikkapuisto sai ensi-iltansa Moskovan taiteellisessa teatterissa 14.1.1904 kirjailijan 44-vuotissyntymäpäivänä. Tšehov oli tyytymätön ohjaukseen ja tuli katsomoon vasta kolmannen näytöksen ollessa jo meneillään. Hän oli tässä vaiheessa huonokuntoinen (olihan hän jo noin iäkäskin) ja Kirsikkapuisto jäi Tšehovin viimeiseksi näytelmäksi. Teatterikesän esitteessä sitä mainitaan kypsäksi klassikkoteokseksi.
Luin näytelmän etukäteen ja lukemassani suomennoksessa näytelmän nimi oli Kirsikkatarha, ja sen oli suomentanut Martti Anhava, ja nyt näkemäni esityksen tekstin oli puolestaan kääntänyt Teemu Kaskinen.
Kirsikkapuistossa porukka loisii rappeutuvassa kartanossa, joka on menossa huutokaupattavaksi velkojen vuoksi, eikä tilanomistajatar Ljubov Andrejevna tunnu pistävän tikkua ristiin asian vuoksi, heittelee vain vähäisiä rahojaan sinne tänne.
Ljubov Andrejevna tyttärineen ja "hoveineen" saapuu paikalle heti ensimmäisessä näytöksessä. Nainen on lähtenyt ulkomaille henkilökohtaisen menetyksen vuoksi, ja nyt palannut kotiin ja jättänyt miehen, joka on nyysinyt hänen rahansa. Gajev, hänen veljensä innostuu vain biljardista ja tikkukaramelleistä. Eipä hänestä ole apua kartanon pelastamisessa.
Näytelmässä on tietysti tytär ja ottotytär, joille toivotaan rahakasta avioliittoa. On kevytkenkäistä sisäkköä ja ikuista opiskelijaa ja omaisuutta haaliva Lopahin. Onneton rakkaus kuuluu asiaan, samaten Moskovaan haikailu. Ihmiset puhuvat toistensa ohitse.
Nyt nähty Kirsikkapuisto oli poikkeuksellisen fyysinen tansseineen. Näyttelijät liikkuivat, nukkuivat ja kaatuilivat suurella melko huteran näköisellä portaikolla. Esityksessä oli vain yksi rappiota kuvaava sisätilalavastus, jota näyttelijät alkoivat purkaa viimeisessä näytöksessä. Juhlakohtauksessa (aihetta juhlaan ei todellakaan olisi ollut) roolivaatteet oli kiinnitetty näyttelijöiden fasadipuolelle ja takapuolelta saattoi nähdä mustan arkivaatetuksen.
Helka-Maria Kinnunen on ohjannut tämän nuorekkaan version Kirsikkapuistosta. Näyttelijät pärjäsivät hyvin, eikä tarvinnut hävetä. Kiva nähdä, että Kajaanissa tehdään näin kunnianhimoisia produktioita. Ehkä pitäisi käydä joskus Kajaanissa.
Kuva: la Samoil, Tampereen teatterikesä
Yhdeksältä illalla oli vielä mahdollisuus kuunnellla Ykspihlajan kino-orkesteria Glivelabissa. Bändi soittaa ja laulaa nimensä mukaisesti elokuvasävelmiä, joista moniin he ovat tehneet omat sanoituksensa. Omia sävellyksiäkin on. Bändin runkona ovat Airolan sisarukset, joista yksi tuli tutuksi televisiosarjasta Aikuiset. Mietin pitkään mikä näyttelijän nimi oli (se selvisi esityksen aikana), seuraavaksi muistelin sarjan nimeä (googlasin kotiin tultuani). Keikka sai esiintyjien ilon ja energisyyden tarttumaan meihin kuulijoihin.
Kuva: Tero Ahonen, Tampereen teattterikesä
Molemmat liput sain Tampereen teatterikesältä, mutta olen silti lahjomaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti