Kaivamassa

Wayne Wangin ihanasssa elokuvassa Smoke, Harvey Keitelin esittämä tupakkakauppias kuvaa joka päivä samaan aikaan samaa kadunpätkää. Sain "omaperäisen" ajatuksen kuvata tätä normilenkkini varrella olevaa patsasta eri vuodenaikoina.

Kerroin ostaneeni Seamus Heaneyn runokokoelman. Tässä runo, jolla usein perustellaan kirjoittamista eli miksi istua laiskana persaus penkissä ja kirjoittaa sen sijaan, että tekisi jotain hyödyllistä.

Kaivamassa

Etusormen ja peukalon välissä
lepää kynänpätkä, kotoisa kuin ase.

Kirkasta rahinaa ikkunan alla
kun lapio uppoaa soraisaan maahan:
isäni kaivaa.Kurkistan alas

kunnes hänen selkänsä köyrtyy kukkapenkkien
lomaan, ilmestyy kahdenkymmenen vuoden takaa,
kulkee rytmikkäästi kyyryä läpi perunapellon
jota hän muokkasi

Kömpelö saapas lepäsi vasteella, polvenkuve
kampesi tukevasti vartta.
Hän upotti syvään kiiltävän terän, nosti pitkiä rönsyjä
varistaakseen uudet perunat, jotka me poimimme
hellien niiden vilpoisaa kovuutta.

Totta tosiaan ukko osasi käytellä lapiota,
ihan niinkuin isänsä.

Vaarini leikkasi päivässä enemmän turvetta
kuin yksikään mies Tonerin suolla.
Kerran kiikutin hänelle maitopullon,
joka oli sulkea huitaistu paperilla. Hän oikaisi
selkänsä juodakseen mutta kumartui saman tien,

lovesi ja leikkasi taiten, viskeli paakkuja
hartian yli, tunkeutui yhä syhvemmälle
hyvän turpeen luo.Kaivoi.

Mieleeni syöpyi perunamullan kylmä tuoksu,
läpimärän turpeen lätinä ja läpse,
terän tylyt viillot läpi elävien juurien.
Mutta minulla ei ole lapiota, en voi jatkaa tuota työtä.

Etusormen ja peukalon välissä
lepää kynänpätkä.
Minä kaivan sillä.