Tappajakulho2

Koska todennäköisesti en koskaan pääse julkaisemaan korkealentoista syvällistä kirjallista tuotantoani muilla foorumeilla niin teen sen täällä. Jos joku tätä tuotantoa luvatta lainaa niin lyön. Ikea inspiroi minua suuresti:

Tappajakulho

Eila asusti pikkuruisessa yksiössä, jossa oli miniatyyrikeittiö. Pieni tilaihme sanottaisiin ilmoituksessa jos asunto olisi myytävänä. Eila kääntyili onnellisena keittiössään laittaessaan ruokaa itselleen. Kaikki oli helposti ulottuvilla. Lattiaa peitti räsymatto ja ikkunan edessä seisoi ruokapöytä, jonka molemmin puolin oli aseteltu pinnatuolit. Ikkunan ääressä Eila siemaili kahviaan ja katseli kadulle, jossa ihmiset kiirehtivät kuka minnekin. Eila sai katsoa ihmisten menoa oman kotinsa turvallisesta lämmöstä.

Eila luki Aamulehdestä, että Tampereelle oli avattu Ikea. Työkaveritkin siitä jatkuvasti puhuivat ”Menin ostamaan lautasliinoja ja rahaa meni satanen.” Eila ei kyennyt osallistumaan keskusteluun koska ei ollut mainitussa liikkeessä vieraillut. Eila tunsi muutenkin itsensä vähän ulkopuoliseksi kun ei ollut syntynyt Tampereella vaan Suonenjoella.

Seuraavana lauantaina Eila otti mukaansa viidenkymmenen euron setelin ja käveli Keskustorille, josta kulki bussi numero kolme. Sillä pääsi Ikeaan, bussin kyljessä oli kookas Ikean mainos. Eila hyppäsi bussiin ja leimautti bussikortin. Bussi mutkitteli vieraita reittejä ja pysähtyi laatikkomaisen rakennuksen eteen. Laatikkoon Eila kulki valtavan pyöröoven kautta. Suurehkosta hallista Eila nousi ylös liukuportaita. Liikkeessä liikkui paljon lapsiperheitä. Heti oikealla ylhäällä oli ravintola, joka mainosti luomulihapullia. Vanhemmat lapsineen kääntyivät ravintolan suuntaan. Eila ei ravintoloissa syönyt. Niinpä hän reippaasti astui kauppaan, jonne oli aseteltu huonekaluja, ikään kuin kyse olisi oikeista kodeista.

Eilalle alkoi tulla hätä, sillä mitään ostettavaa ei löytynyt. Eila ei uusia kalusteita tarvinnut. Vihdoin löytyi suuri neliskulmainen loota, joka oli täytetty lautasliinapaketeilla. Liinat olivat kooltaan valtavia. Eila tiesi, ettei niille olisi käyttöä. Hän osti kuitenkin paketin myrkynvihreitä paperiliinoja, jotta voisi töissä asiasta mainita. Aika köyhät olivat vielä ostokset.

Eila siirtyi takaisin pohjakerrokseen. Kauppa oli rakennettu niin, että melkein pakosta oli tietyt kiemurat tehtävä. Alakerrassa oli astioita. Yhdellä pöydällä myytiin leivontakulhoja. Kulhoja oli kaksi sisäkkäin. Ulompi oli melkoinen saavi. Hinta oli kuitenkin ällistyttävän halpa. Eila otti kulhot toiseen kainaloonsa. Eila vaelsi kassoille kulhoineen ja liinoineen. Ihmiset työnsivät kassoille ylikuormattuja ostoskärryjä. Eila maksoi ostoksensa ja ajoi kotiin bussilla. Kulhot eivät mahtuneet kassiin, Eila istui ikkunapaikalle, kulhot hän asetteli viereensä käytäväpaikalle. Onneksi vain vähän väkeä oli liikkeellä. Kaikki kävivät ostoksilla omilla autoillaan.

Lautasliinat Eila laittoi makuuhuoneen senkin päälle. Niitä voisi käyttää nenäliinoina. Suurempi leivontakulho ei oikein mahtunut mihinkään. Eila ei edes leiponut kuin korkeintaan kerran vuodessa ja tuolloinkin lähinnä itselleen ja joskus sisarelleen. Sisko asui Suonenjoella, eikä siksi vieraillut usein.
Eila tunki kulhon keittiön kaappiin, ylähyllylle. Hän tarvitsi tuolia ulottuakseen niin ylös. Kun Eila avasi kaapin oven, saattoi kulho yllättäen pudota. Näin ei tapahtunut suinkaan joka kerta. Kulho on paksua kovaa muovia ja kolahti päälakeen ilkeästi. Ei sitä kuitenkaan voinut poiskaan heittää. Eila haki taas kerran tuolin ja viritteli valkoisen astian ylähyllylle.

Eräänä lauantaina Eila avasi kaapin oven ottaakseen sieltä lautasen. Varoittamatta kulho kieri Eilan päälle. Eila säikähti ja yritti väistää kulhoa. Samalla hänen jalkansa lipesi ja hän kaatua rojahti keittiön lattialle. Eilan pää osui hellan kulmaan, takaraivoon raapiutui syvä haava. Eila sai iskusta kallonmurtuman ja kallon sisäisen verenvuodon. Eilan elämä ei vilissyt hänen silmiensä ohitse vaan sumeiden aivojen viimeinen ajatus oli, että kulho pitäisi nostaa takaisin ylähyllylle. Ei Eilan elämästä olisi kaksista filminauhaa saanutkaan.

Eilaa jäivät kaipaamaan sisko ja siskon neljä lasta Suonenjoelta. Kyseinen leivontakulho pääsi vihdoin sille tarkoitettuun käyttöön. Perjantaisin Eilan sisko vaivasi kulhossa suuren hiivaleipätaikinan ja tirautti aina samalla taikinan joukkoon muutaman kyyneleen.