sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kertun vaalivoitto

Arvoisa emäntä,

Kiihkeä vaalikampanja on vihdoin ohi. Olen antanut kaikkeni puolueeni hyväksi. Kampanja oli odotetusti valtava menestys. Itsenäisten pienkotieläinten pienperuspuolue tulee saavuttamaan historiallisen vaalivoiton!

Olen saanut tarpeekseni kauppakeskuksista, joissa rumat ja pahanhajuiset  ihmiset tulevat iholle ja haluavat silittää pehmeää turkkiani. Pakkohan se on sallia, vaikka nuo klähmäiset sormet liikkuvat tahmeasti pitkin täydellistä selkääni. "Jos äänestät, niin silität, ei muuten", tuikkasin epähygieeniseen kouraan käsidesiä ja oikean numeron.

Voistitko muuten hieman kammata turkkiani, jotta näyttäisin somalta illalla  televisiossa.

Vaalivalvojaisiin on tilattu koreittain shampanjaa, pieniä herkkupaloja, kuten keuhkoa ja mediumiksi paistettua kanan maksaa. Vaalikampanjani pyyteetön tukija (kansainvälinen kissanruokafirma) on myös luvannut  tarjota korkealuokkaista naposteltavaa.

Toivotan kaikki rotukissat tasokkaisiin vaalivalvojaisiin. Minua saavat äänestää  vaatimattomammankin sukutaulun omaavat. Marketteihin en enää koskaan mene. Siellä on niin rahvaanomaista.

Nukun pienet päiväunet. Mene vaikka ulos. Paina ovi varovasti kiinni, etteivät kauneusuneni tärvelly. Vie roskat mennessäsi. Takaisin ei ole kiirettä.

Kunnioittaen,
Kerttu, Itsenäisten pienkotieläinten pienperuspuolueen puheenjohtaja

Nro 9999 Kuntalaisten parhaaksi, turvallinen valinta, hyvinvoinnin ja päivätirsojen  asiantuntija, kestävän tulevaisuuden puolesta, jokaisella on oikeus laadukkaaseen paakkuuntuvaan kissanhiekkaan, pienperusvoimaa valtuustoon, kähmintä ja kahminta pois, tyylillä tassut kohti auvoista tulevaisuutta, rötösherrat kuriin!  T. KERTTU

4 kommenttia:

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Äänestettiin sua!

Hoo Moilanen kirjoitti...

Sinulla on asennetta!

Uskon, että pääset läpi! :)

Merja kirjoitti...

Hyvä Kerttu,
Harvoin ensikertalaiset pääsevät valtuustoon - paitsi jos on julkisuudessa (BB, idols ysm) ryvettynyt. Tämä oli vasta alkusoitto, kannustan jatkamaan seuraavissa vaaleissa. Pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää - tai pitäisikö sanoa: laadukasta kissanmuonaa!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kerttu nuolee haavojaan. Ei passaa huomautella. Politiikka on ainakin hetken kiellettyjen aiheiden listalla.