Sain kiskaistua itseni uimahalliin. Minusta melkein tuntui, että lopussa löysin uimisen rytmin. Liikunnassa on usein kyse rytmistä, se tekee liikkumisesta nautittavaa. Olen todennäköisesti säätänyt uimalasit liian kireälle, sillä silmäni kurkkivat vieläkin säännöllisten soikioiden sisältä, kaiken kruunuksi päässäni törröttävät tarrapapiljotit.
Luin eilen Pyynikillä Aamulehden Sunnuntailiitettä. Pihiyksissäni olen lopettanut aviisin tilaamisen (on muitakin syitä) ja luen sitä ilmaiseksi eri tahoilla. Lehdessä kerrottiin katoavasta ammattiryhmästä: televisiolupatarkastajista. Tarkastajat kertoivat ihmisistä, jotka ovat vuosia teipanneet ikkunoihinsa jätesäkit, ettei luvaton televisioaparaatti paljastuisi. Tuon piiloitellun television paljastuminen on monelle huojentavaa, kun vuosien jatkuvassa jännitystilassa eläminen vihdoin loppuu.
Kävin eilen katsomassa ranskalaisen elokuvan "Luihin ja ytimiin". Kyse on hyvin epätodennäköisestä kahden ihmisen melodramaattisesta rakkaustarinasta. Elokuvan mies on toivoton macho, josta melkein vastentahtoisesti elokuvan edetessä alkaa pitää. Elokuvassa on jotain Kaurismäkeläistä, se on työläiskuvaus, joka on heikompien puolella. Aki Kaurismäen elokuvat eivät kuitenkaan ole voimakkaan fyysisiä kuten tämä. Elokuvassa nyrkkeillään niin, että veri roiskuu, uidaan, juostaan, käydään kusella ja naidaan. Se on kehitystarina, lopulta kaunis ja inhimillinen. Saan kai kertoa, että loppu on onnellinen. Elokuvissa pitää olla Happy End, sitä mieltä minä olen.
Otsikkoon tuli kirjoitusvirhe. En viitsinyt korjata.
2 kommenttia:
Olen menossa huomenna katsomaan mainitsemasi leffan. Ihanaa, että loppu on onnellinen! :)
Voi että. Toivottavasti otit ittestäs valokuvan. Sitä vois sitte käyttää linnunpelättinä tai pelotella lapsia: Oleppas nyt kakara kunnolla, tai tulee tän näkönen täti sut pistään ojennuksee.
Omaa kuvaani oon käyttänny em. käytössä jo vuosia. ;DDD
Lähetä kommentti