Sulle syömeni annan

Lauloin potilaiden välissä kappaletta "Sulle syömeni annan..." ja samalla hinkkasin käsidesiä huolellisesti sormieni päihin, niiden väleihin ja kämmeniini. Minun oli pakko laulaa vähäisemmällä volyymilla kuin mieleni olisi tehnyt, sillä vastaanottohuoneessani on huono äänieristys. Oven ulkopuolella odottelivat potilaat ja vastaanottoajat olivat myöhässä. Miltä tuntuisi odotella lääkärin vastaanotolle, jonka kuulee laulavan Seija Simolan iskelmää nuotin vierestä ja vielä väärillä sanoilla. Silmä tai sydän, onko sillä niin suurta eroa, tärkeitä elimiä molemmat. Eräs kollega puhdistaa hampaidensa välejä injektioneuloilla potilaita odotellessaan (tämä tarina on tosi). Olen itsekin kokeillut samaa, saa olla aika varovainen ikenien kanssa.

Lauluintoni hiipui iltapäivää kohti. Sain vihdoin käynnistettyä nettikoulutuksen, jonka aloittamista olin siirtänyt moneen otteeseen. Se oli suoritettava erästä lääketutkimusta varten. Opetuksen perusteella pitäisi osata vääntää sähköisiä allekirjoituksia, mahdollisia lääkesivuvaikutuksia ja päivämääriä sähköiseen dokumenttiin. Olen tutkimuksessa vain sijainen, joka tutkii potilaan silloin kun principal investigator on estynyt (toivottavasti ei koskaan). Filmissä amerikkalainen komea tumma näyttelijä lääkärintakissaan puhui mairealla äänellä ja katsoi suoraan paatuneeseen sydämeeni tai silmiini. Hänen kaulassaan roikkui stetoskooppi, eikä hänen taskuistaan ei pursuillut muistilappuja ja lääkefirmojen kyniä. Naputtelin kännykkääni samalla kun opetusvideo pyöri. Sitten seurasivat tehtävät, jotka tein intuitiolla ja lopuksi yksinkertainen tentti, josta selvisin pelkällä päättelyllä.

Ei tullut blogistani vuoden blogia. Aloin jo visioida, miten pääsen vuoden päästä linnan juhliin "vuoden paras blogi"- ansioillani. En päässyt edes kymmenen parhaan joukkoon vaan kategoriasta "oma elämä" oli valittu alkoholismista toipuva mies ja väestöliiton lapsettomuusblogi. Suren huonoa menestystäni ja kadehdin loppukilpailuun valittuja.