keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kasvatus

Juhlimme yhdistyksemme sihteerin, kollegani ja ystäväni V:n tuoretta dosentuuria juomalla työpäivän päätteeksi Bollingeria ja syömällä tuulihattuja. Juopottelun päälle pidimme hallituksen puhelinkokouksen, joka ei sujunut erityisen hyvin. Saimme kuitenkin jaettua apurahat nuorille innokkaille tutkijoille. V huitoi minulle jotain kokouksen loppupuolella ja yritti osoitella läppärinsä näyttöä. Lopulta hän sanoi "puheenjohtaja kiittää hallituskautensa päättäviä jäseniä".

Lapsena minua uhattiin kasvatuslaitoksella. Googlasin äsken kasvatuslaitoksen, eikä niitä ole edes ollut elinaikanani vaan jo paljon ennen syntymääni niitä alettiin nimittää koulukodeiksi. Jos joku olisi kertonut tämän minulle silloin, olisi lapsuuteni ollut paljon huolettomampi. Minua ei sijaan peloteltu yleisellä "jos et ole kiltisti niin mustalaiset vievät"- uhkailulla. Millä voi lapsia enää kasvattaa kuuliaisiksi, kun netistä voi helposti tarkistaa oikeutensa.

Mistä tuo edellä mainittu kasvatuslaitosuhkaus tuli mieleeni? Minua on helppo syyllistää, sillä pelkään edelleen joutuvani kasvatuslaitokseen, jossa saa syödäkseen pelkkää vettä ja leipää. Leipä on kovaa näkkäriä, jota revitään isoista levyistä. Sen pinnalla on tikkuja, jotka takertuvat kurkkuun.

Keskustelin tänään siskon kanssa puhelimessa ja hän muistutti puhelun eri vaiheissa "tästä ei saa kirjoittaa blogissa" (edellä mainitun kirjoittamista hän ei tajunnut kieltää). Keskustelimme työstä ja siitä, että meillä moni ahkeroi vain osan viikkoa. He ovat jollain tasolla "huonompia" (vai onko se vain joidenkin oma kokemus), jolleivat täytä luppoaikaansa tutkimustyöllä. Siskoni sanoi minulle jotain hämmästyttävää "mutta heillehän maksetaan vähemmän".  Työssä ei ole kuitenkaan kyse vaan rahasta vaan ihmeen suuressa määrin nimenomaan arvostuksesta.







3 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Köh, samanlaisii kommenttei on mullekki alkannu tuleen, et ei saa plokiin laittaa... ;D

Merja kirjoitti...

Viikolla eräs eläkeikäinen potilaani tuli itkusilmässä vastaanotolle. Hänen ekaluokkalainen lapsenlapsensa nujakoi koulussa ja potilaalle oli syntynyt käsitys, että kasvatuslaitos uhkaa kohtsillään. Huojennus oli suunnaton, kun kerroin, että ei tokikaan, ei niitä enää ole ja koulukodeissakin on pääasiassa murkkuja, ei kuusivuotiaita. Meinasi siinä jäädä varsinainen asia hoitamatta.

Heidi kirjoitti...

Minuakin uhkailtiin alle kouluikäisestä lähtien. Kai se oli enemmäkin vitsi, mutta lapsena otin kaiken tosissani.