maanantai 16. joulukuuta 2013

Jaettu synnytys

Siskon poika opiskelee täällä Tampereella musiikkia, joten olen tutustunut aivan uuteen ilmiöön, oppilaskonsertteihin. Konsertteihin valmistautumiseen tehdään paljon töitä, harjoitellaan ja painetaan ohjelma. Kuulijoita saapuu paikalle suunnilleen sama määrä kuin muusikoita. Kuulijat ovat tätejä ja opiskelukavereita. Voi sitä soittamisen iloa kuitenkin, tänään löytyi myös taitoa. Illan säveltäjät olivat Hannu Pohjanoro, Cristoph Rolfes, Robert Schuman ja Bohuslav Martinu (viimeisessä u:n päällä pitäisi leijua pylperö, mutta en jaksa nähdä vaivaa). Konserttiin mennessäni olin hyvin ärsyyntyneessä tilassa, mutta musiikki paransi minut ainakin väliakaisesti. Osallistuin pienesti tapahtuman järjestämiseen korjaamalla ohjelmalehtisen kieltä (kirjoitusryhmäläiset kylläkin sanovat aina tekeleistäni, kieltä pitäisi korjata, muuten ihan kiva). Konsertin alaotsikko kuului "kamarimusiikkia iltahämärällä". Mikä hämärä nyt on? Pilkkopimeää ja viheliäistä.

Katsoin eilen Areenasta dokumentin, jossa nelikymppinen sinkku hankki lapsen yksinään ja kuvasi raskauttaan, synnytystään sekä äitiyttään ja samalla suhdetta vanhempiinsa. Sperman luovuttajana toimi ystävä, komea ja sympaattinen homomies. Lapsen biologinen isä, paras ystävätär, veli ja veljen vaimo saapuivat synnytyksen ponnistusvaiheeseen kuin jonkinlaisille teemakokkareille  Kaikki olivat pukeutuneet siviilivaatteisiin.

Minäkin voisin tehdä dokumentin itsestäni ja Kertusta, pitäisi ensin hankkia jostain kamera. Makaisin sohvalla, kuvaisin itseäni ja puhuisin viisaita tai ehkä kuitenkin opettaisin Kertun kuvaamaan. Sensaatio: ensimmäinen kissan kuvaama dokumentti! Kertun kanssa matkattaisiin festivaaleilla palkintoja noutamassa.

Dokumentissa isä moittii tytärtään moisen kannattamattoman ammatin hankkimisesta ja kehuu veljeä, joka on pankkiiri. Minä olen täyttänyt vanhempieni toiveet, sillä eikö jokainen kunnon vanhempi toivo lapsestaan lääkäriä, paitsi kenties lääkäri.

Samaa itseni paljastamista (sopivassa määrin) teen täällä blogissa. Mitään ei oikeastaan tapahdu. Tekstiä tulee ja vaikkei tulisikaan, synnytän sitä pakolla, kuten nyt. Omat synnytyksenikin olen muistaakseni jo jakanut, pitää tarkistaa. Jätän ne huomisen varalle, jos en muuta sanottavaa keksi.

2 kommenttia:

-a kirjoitti...

Kertullahan on jo ensimmäisiä kissan kirjoittamia blogeja, joten eiköhän dokkarin kuvaaminenkin onnistu. Nykyään on muodikasta kuvata heiluvalla kameralla, joten voitte kehittää tuosta oman hyppivän ja pyörivän kuvaustekniikan.

Heidi kirjoitti...

Kertulla on sitäpaitsi vakaat tassut, kuvaus onnistuu tassuvaralla. En ole muuten koskaan kuullut vapisevasta kissasta.