maanantai 10. elokuuta 2015

Vesivahinko

Viime viikolla huomasin siivotessani (kannattiko siivota?), että astianpeukoneen vasemman etukulman alla on märkää mustaa möhnää. Päättelin heti, että tämä on vesivahinko, jota olen oikestaan odotellut. Olen vesivahinkoihmisiä ja hometaloihmisiä. Mietin vedänkö puoleeni homeasumuksia vai vetävätkö homeasunnot minua puoleensa.

Soitin seuraavana päivänä huoltomiehelle, joka tuli asiaa arvioimaan. Hän katseli tilannetta pää kallellaan ja arveli, että astianpesukoneesta on saattanut vuotaa vettä lattialle. Miehen nenä näytti hieman pakurikäävältä, mutta mies oli ystävällinen. Hän seisoi pitkään eteisessä ja rapsutti Kerttua ja Kerttu kehräsi tyytyväisenä.  Mies sanoi, että seuraavana päivänä tulee toinen mies tutkailemaan asiaa tarkemmin.

Seuraavana aamuna saapuikin toinen huoltomies, jonka nenä näytti nenältä, mutta mies tuoksui tuhkakupilta. Hän vilautti taskulampun valokeilaa asianpesukoneen alla ja totesi, ettei mitään vikaa löydy ja poistui paikalta.

Tein selventäviä tutkimuksia tunkemalla keittiöveitsen lastulevykaapin alasauman väliin ja väänsin varovaisesti, jolloin kaapista irtosi pala, joka oli vetinen. Hassua, että lastulevystä voi puristaa vettä kuin sienestä.

Soitin uudestaan isännöintitoimistoon ja huoltomiehelle (joka tuoksahti tuhkakupilta, mutta jolla oli tavallinen nenä). Huoltomies saapui seuraavana päivänä, irroitti astianpesukoneen ja pyynnöstäni roskiskaapin alaosaa peittävän lastulevypalan. Lattia oli märkä. Irroittelin itse päällimmäiset laudat (minulla ei ole mitään pyökaluja), mutta  ne oli todella helppo saada pois ihan sormin. Alta löytyi mustunut, pehmeä parketti, jonka alta pilkotti (pikkuisen hakkasin vasaralla, minulla on siis vasara) pilkotti märkä korkkimatto.

Kaiken tämän jälkeen tein ilmoituksen vakuutusyhtiöön. Nettilomakkeeseen olisi pitänyt merkitä astianpesukoneen merkki ja malli. Huoltomies kuitenkin vei koneen, joka oli minusta aika yllättävää. En ollut koskaan kiinnittänyt huomiota koneen merkkiin ja sen olivatkin entiset asukkaat ostaneet. Soitin tuhkakupilta haisevalle huoltomiehelle, joka kertoi vieneensä koneen kierrätykseen ja käyvänsä katsomassa löytyykö se vielä sieltä. Mitään ei ole kuulunut.

Soitin tänään taas isännöitsijätoimistoon ja sihteeri sanoi, ettei tekninen isännöitsijä (jonka piti tulla kotikäynnille ja josta käytän jatkossa lyhennettä TI) ole paikalla. Kun kovensin ääntäni ja tiukensin äänensävyäni, sihteeri totesi "Hän taisikin juuri tulla paikalle, annan hänelle puhelimen". TI sanoi olevansa kovin kiireinen, sillä oli tullut tänään lomalta töihin. Sanoin, että minulla on aikaa torstaihin, sitä ennen on tultava paikalle. TI soitti äsken ja lupasi saapua huomenna lattiaani ihmettelemään.

Oma koti on jotenkin herkkä asia. Vesivahinko on melkein kuin joku paikka itsessä falskaisi ja taipeissa olisi mustaa homeista mönjää, joka ei lähde pesemällä. Kukaan ei valmista ihmistä tällaiseen vastoinkäymiseen, joka on tietysti sinänsä globaalisti arvioiden mitätön. Onneksi olen saanut asiantuntevaa taustatukea.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

NO voi. Ehkä sinulla on astianpesukoneen huoltokirja keittiön yläkaapissa tallessa, siitähän se merkki selviää tai sinnepäin. Tsemppiä miesten kanssa, teknisten ja päivystävien ja johtavien.

Veela kirjoitti...

Tuli mieleen, että jos et itse saa yrityksistä huolimatta selville mikä on astianpesukoneesi merkki, tuskin vakuutusyhtiökään siihen pystyy. Rehellinen arvaus riittänee.
Onneksi en itse ole vesivahingoihmisiä. Minä olen niitä, joilla särkyy aina kolme teknistä laitetta yhtäaikaisesti, tai muutaman päivän välein.

Unknown kirjoitti...

Sanon tollassille "työmiehille" että muistatko kuka sun palkan maksaa. Kovin alkaa homma toimia moisen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Siis koneen allahan pitää olla levy (kouru-, allas-), joka suojaa mahdolliselta vesivahingolta! Kai sinullakin oli sellainen? Taisi silloin vettä kerääntyä vähitellen yli kourun laitojen? Jännää kuulla, mitä nämä miehet saavat aikaiseksi; toivottavasti repivät homehtuneet lattiaosat pois mahdollisimman pian.
Muistan ekan astianpesukoneeni vuodelta 1980. Siinä oli jännä vesistoppi: pieni sokeripalan kokoinen vaahtomuovipala pidikkeessä. Vedestä kastuessaan se olisi pehmennyt ja pieni kieleke olisi silloin ponnahtanut paikoiltaan pysäyttäen koneen. Jossain vaiheessa tämä vaahtomuovipala kuivui ihan käppyräksi ja vaihdoin sen sokeripalaan. Joskus piti oikein kokeilla josko se systeemi todella toimii ja toimihan se.

//Eija

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Astianpesukone on aiempien asujien peruja. Mitään allasta ei olisi sen alle mahtunut. Ei voine olettaa, että olisin sellaisen jälkikäteen sinne jotenkin ahtanut. Nyt tietty sellainen on laitettava kun uuden koneen ostan.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus seurasin työmiehiä eräässä työpaikassa, he ajoivat paikalle ja koskaan ei ollut tarvittavia työkaluja mukana. Homma siis kerrottiin etukäteen ja heillä oli pakettiauto. Siinä oli jotain ihailtavaa. Mitä suotta ottaa mukaan sälää... Ensin purnataan. Kyseisessä paikassa meni usein sitä ja tätä rikki. Sitten oltiin kiukkuisia kuukausipalkkalaisia.




Sinänsä niitä tyyppejä, jotka korjaavat kaikkea, voi vaan ihailla. He eivät tosin taida olla työläisiä vaan heitä tapaa maailmalla...

Onnea tälle episodille.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Onnea tarvitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onko isännöitsijänä R***? Ja huoltoyhtiönä kenties S****?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Teen tyhmästi, mutta pakko myöntää, että näin on. Mietin tekstiä kirjoittaessani, käytänkö suoraselkäisesti firmojen nimiä, mutta se olisi rajoittanut "taiteellista vapauttani". Firma on todella suuri ja toimii monessa kaupungissa.

Anonyymi kirjoitti...

Arvaapa vain, miksi tuntui tutulta. Olemme tuon parivaljakon kanssa askarrelleet oman vesivahinkomme kanssa. Seuraavaksi edessäsi on vastuunjakotaulukon ja asunto-osakeyhtiölain tulkintakinkerit.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Nyt alkoi pelottaa. Se tekninen isännöitsijä vaikutti erittäin järkevältä ja yhteistyöhaluiselta, joka johtui varmaankin sähköpostistani. Sinänsä nämä firmat saavat palkkansa asukkailta, joten kannattaisi palvella hyvin.

Arttorius kirjoitti...

Ääh. En enää kuvittele vaan nyt tiedän keistä kirjoitat. Huono kokemus muutaman vuoden takaa minulla eräässä asunnossani Treella. Aiheutuneen sotkun takia vuokralainen ei enää jaksanut pelleilyä vaan irtisanoi sopimuksen.

Toivottavasti omalla kohdallasi hommat hoituvat sutjakasti kunhan alkuun pääsette/pääsevät.