torstai 6. elokuuta 2015

WOE tätä teatteriväsymystä

Kärsin lievistä teatterin yliannosteluoireista, joita ovat vapina, istualleen nukahtelu ja tarve juoda piccolo-kuohuviinipulloja aina klo 20 ja 21 välillä.

Tänään katsoin Teatterimontussa hollantilaisten nuorten valmistaman näytelmän WOE. Ensin kolme nuorta käski meidän kuvitella, millaista on olla 6- tai 7-vuotias. Miten matalalta silloin maailmaa katsoimme, miten ruoho tuoksui nenään ja kuulimme vielä ihan korkeatkin äänet. Siinä vaiheessa vielä odotin, että jotain ravisuttavaa tapahtuu. Mutta näytelmässä vain vihjailtiin kaikenlaiseen epämiellyttävään: väkivaltaan, laiminlyöntiin ja hyväksikäyttöön.

Lopussa nuorten oli oikeastaan ilmoitettava, että nyt tämä loppui, muuten kukaan ei olisi tajunnut taputtaa ja lähteä kotiin laittamaan ruokaa.

Näytelmässä käytettiin nettiä, joka sekin vei jutun intensiteettiä alaspäin. Ihan kuin istut jonkun kanssa kahvilla ja se joku ottaa puhelimen esille ja menee facebookiin. Tässä käytiin mm. Google-earthissa.

Nuorille annan plussaa ja raikkaalle idealle. Teksti oli sitäpaitsi erittäin selkeä ja ymmärrrettävä.

Ymmärryspisteet *****
Muut *** ja plus tulee nuorille.

Kuva yllä Christopher Hewitt

Kävin ihan pikkuisen taiteiden yössä, vaikka mikä yö se on kun kaikki loppuu käytännössä kymmeneltä.

Poljin Sara Hildenille ja söin Cafe Saran terassilla Currywurstia. Hyvää.

Museossa on edelleen esillä kuvanveistäjä Erwin Wurmin näyttely, jonka olin jo nähnyt. Tällä kertaa Juha Hurme veti kirjallisen näyttelykierroksen. Ensimmäisessä huoneessa hän puhui taiteesta yleensä: on parempi tuijottaa tyhjää seinää kuin katsoa paskaa. Taiteen pitää hakata ennakkoluulot sairaalakuntoon! Seuraavassa huoneessa hän puhui jotain valokuvaamispakkomielteestä (laitoin heti kännykän piiloon). Siinä huoneessa, jossa patsaat ovat vetäneet villapaidanhihat jalkoihinsa, hän siteerasi Kafkaa. Litistyneiden autojen vieressä Hurme luki Jari Sarasvuon kirjaa "Sisäinen sankari" (siteeraus oli silkkaa v-tuilua). Makkaroiden kohdalla hän heittäytyi laiskottelevan makkaran viereen ja luki Oblomovia, tuulettavan lenkin kohdalla Immosta. Maapallon nielaissut mies inspiroi puhumaan luonnosta ja ihmisten tuhosta (luonto löytää uuden tasapainon). Lopussa Juha Hurme lauloi laulun litistyneen sängyn vieressä. En ikävä kyllä tehnyt muistiinpanoja, joten en muista kirjailijan ja teatterimiehen loistavaa opastusta kokonaisuudessaan.

Käväisin Metso-kirjastolla, mutta en jaksanut kuunnella runoilijoita, sillä siellä lausuivat runojaan taas ne samat tyypit. Kaikella kunnioituksella.

Ostin lopuksi Laukontorilta letun naistenpankkitoiminnan hyväksi. Se maistui hyvältä omatunnolta ja mansikkahillolta.

Elän teatterikäyntien välissä mielenkiintoista vesivahinkoepisodia, josta kirjoitan kunhan teatterikesästä selviän.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Perheenjäsen kävi katsomassa " Synkkä Poro"-esityksen puolivahingossa, sai kutsun. Ei ymmärtänyt, ja oli pidätellyt aivastusta epätoivoisesti. Ihmettelin samaa, olin luullut, että pitkälle yöhön on jotakin.