lauantai 14. marraskuuta 2015

Kaupungin valot

Ei tee mieli kirjoittaa. Ei ole mitään syvällistä sanottavaa maailman tilanteesta.  

Palaan hetkeksi San Franciscoon. Jouduin siellä tekemisiin miespuolisen kollegan kanssa, joka käy Etelä-Afrikassa metsästämässä villieläimiä (leijonan tappaminen maksaa muistaakseni 5000 euroa). Hän tuo lahtaamansa eläimen pään täytettynä kotiin. Niitä ei kuulemma oikein enää mahdu seinille. Kun mies aloitti metsästysjutun sanoin nopeasti "En halua kuulla". Ajatella jos olisi mennyt naimisiin miehen kanssa, joka hurahtaisi villieläinten metsästykseen ja alkaisi ripustaa päitä seinille. Television yläpuolelta tuijottaisi urosleijona ja sohvalla istuessa niskaa haistelisi kauris.

Ei mitenkään yllättävää, että mies on rasisti. Tai maahanmuuttokriittinen tai jotain sinne päin. Ei pidä ihmisistä, jotka tulevat muualta. Kuuntelin niitä juttuja aikani ja sanoin illallisella, että olen hänen kanssaan kaikesta eri mieltä. Pöydän ympärillä vallitsi vaivaantunut hiljaisuus. Lopulta emme pystyneet keskustelemaan kuin säästä ja siitä paljonko kello on Suomessa.

Kävelin yhtenä iltana luentojen jälkeen City Lights kirjakauppaan. Siellä oli kaupan kirjoja. Ei kalentereita, värikyniä, ei aikuisten värityskirjoja eikä joulukortteja. Toisessa kerroksessa myytiin runokokoelmia (siis pelkästään runokirjoja!). Katutasosta löytyi loistava valikoima kaunokirjallisuutta ja kellarista tietokirjallisuutta. City Lights myös kustantaa kirjoja. Kaksi runoilijaa perustivat tuon ihanan kirjakaupan 1953. Runo-osastolla seisoi runoilijan tuoli ja siellä järjestetään runonlukutilaisuuksia.

Heräsin neljältä, luin dekkaria, nousin kuudelta ja keitin aamukahvit. Menin uudestaan sänkyyn ja nukuin puoli yhdeksään. Olen koko päivän siivonnut ja mennyt toimissani liiallisuuksiin (pesin kylppärin kaakelit harjalla). Olen järjestellyt astioita uusiin kaappeihin, joihin ne eivät edelleenkään mahdu.

Vaikka maailma on paha, on ihanaa olla kotona.


3 kommenttia:

Tero kirjoitti...

Olipa kiva kuva kirjakaupasta, jonne tekisi yhä mieli. Sain nimittäin ystävältäni tuliaisina sieltä kirjoja yli neljännesvuosisata sitten (Kaurismäeltä lainattua: aika rientää kuin hirvi). Ne oli kyllä ihan käsittämättömiä, mutta hauskoja.

Metsästäjät osaa olla joskus yksoikoisia, ihan kansainvälisesti, Ja jenkit, mutta ei saa yleistää, koska mukaviakin niin isoon populaatioon mahtuu. Minäkin viehätyin avoimista kohteliaisuuksista, vaikka suattaapi joskun olla hitusen pinnallista.

Anonyymi kirjoitti...

No kirjoita näitä! Tykkään, kun en itse pääse reissuun. T. Satu

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Wau, mahtavaa että oot päässy takas kotiin!!

En myöskään ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka viskovat pitkin seiniä lahtaamiensa eläinten päitä. Jos villieläimen tappaa, tulee se käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi. Ainakin syödä kaikki syötäväksi kelpaava ja nahasta voi sitten tehdä hattuja ja rukkasia.