maanantai 20. helmikuuta 2017

Ehkä ensi vuonna

Kävin luokkakaverini vastaanotolla. Hän on gynekologi ja erittäin ystävällinen ihminen, jolle tulee helposti kerrottua koko elämäntarinansa. Istuimme kahvilassa vastaanoton jälkeen juttelemassa ja suunnittelemassa luokkakokousta, jonka aiomme järjestää toukokuussa täällä Tampereella.

Laskin, että olen aikoinaan pussaillut viiden luokkakaverini kanssa.  Se taitaa kertoa siitä, etten tuntenut muita poikia. Yhden luokkakaverin kanssa seurustelin ja naimisiin menin kurssikaverin kanssa, sain kaksi lasta ja erosin. En siis eronnut heti lasten synnyttyä vaan paljon myöhemmin.

Suvi Ahola kirjoittaa tämän aamun Hesarissa avioerostaan otsikolla "Olen yksin ja onnellinen". Olen samaa mieltä Aholan kanssa siitä, että joidenkin asioiden hyväksyminen vie aikaa, siis todella paljon aikaa, vuosia. Ensin joutuu kamalaan kriisiin, itkee ja repii tapetteja seiniltä ja soittelee entiselle puolisolle puheluita ja sanoo asioita, joita aikuinen ei myönnä koskaan suustaan päästäneensä. Seuraavaksi tekee paljon tyhmyyksiä. Sitten masentuu sellaiseen sopivan kokoiseen masennukseen, tekee töitä ja yrittää selvitä murrosikäisten lasten kanssa ja on katkera.

Jonain päivänä lopulta herää ja huomaa, että onkin kaikenlaista kivaa tekemistä ja kirjoittaa vaikka romaanin. Hankkii uusia ystäviä. On edelleenkin välillä maassa, mutta usein nauttii elämästä, vaikka asuukin lopulta kaksin kissansa kanssa. Ei ole enää nuori.

Dorris Lessing on sanonut "Whatever you're meant to do, do it now. The conditions are always impossible" Luin tämän jonkun facebook-päivityksestä, joten se sivistyksestä. Hienosti sanottu. En kuitenkaan noudata neuvoa, ehkä ensi vuonna tai sitä seuraavana.

9 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Jos ero ei herättäisi suuria tunteita, niitä ei olisi ollut olemassa liitossakaan, mikä olisi surullista. Moni ero tulee tarpeeseen. Jos nyt sivuutetaan helposti miellettävät syyt eroon (vaikkapa ylenpalttinen ryypiskely tai väkivaltaisuus), vähintään yhtä hyvä syy on se, että ei tule nähdyksi, hyväksytyksi ja ymmärretyksi omana itsenään.

"Lasten takia emme eroa." Joopa joo. Jos lasten parasta ajattelee, hyvinvoivat vanhemmat merkitsee enemmän kuin väkisin pystyssä pidetty liitto, joka kumisee tyhjyyttään.

Doris Lessingin lainaukseen; kun on valmis, alkaa tapahtua. Ei itseään pidä patistaa.

Timo Lampi kirjoitti...

Silti olen sitä mieltä että nykyään erotaan liian herkästi. Jos toista rakastaa sydämestään, ei pienet merkkaa mitään. Tietty väkivaltaisesta suhteesta kannattaa poistua heti eikä vasta kuolleena.
Kymmenen samassa vaiheessa olevista pareista (vuodelta 1983) on naimisissa saman kanssa ainoastaan minä ja Vaimoni, parhaat jo kolmatta kertaa naimisissa.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kurjaa nälviä jo kolmatta kertaa naineita. Havaintoja parisuhteesta -blogissa oli juuri kirjoitus aiheesta. Sitä kirjoittaa hyvin symppis ja elämää ymmärtävä mies! :)

Seija kirjoitti...

Miten kuulostaakin niin tutulta. Pisti ihan hymyilyttämään.

Timo Lampi kirjoitti...

H-M, tarkoituksena ei ollut nälviä, vaan todeta tapahtunut. Eronneista jotkut sanoivat että nyt on ongelmat tuplaantuneet, vanhan ja nykyisen liiton yhdessä, niin kait käsitin.

Sillon 1983 kun asiaa joskus puitiin, niin todettiin etteivät t ja m ainakaan koskaan eroa. M sairastui m-s tautiin ja vaimo läksi samantien. Ei ollu reilua mun mielestäin.

Sami Minkkinen on myös eronnut, luin tekstinsä. Se oli täynnä lainauksia muista lähteistä!!
Eihän kasvitkaan elä ilman hoitoa, yhtälailla avioliittoakin täytyy hoitaa. Vihille mennessä on luvattu rakastaa myötä ja vastamäessä, mihin se lupaus on unohtunut?? Eihän aina voi olla pelkkää kivaa, mukavaa ja helppoa, siihenhän kyllästyisi ajan mittaan.

Anoppini sanoi mulle hääpäivänäni, ettei meidän liitto kestä puolta vuotta pidempään. Niin uskoi moni muukin. Aviossa on tullut oltua Vaimoni kanssa jo 34-vuotta, eli noin 68 puolikasta vuotta.

Sä vedät herneen nenään aika herkästi, tai sitten ilmaisen kirjoituksessani asiat väärin. :D

Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne!!

Hoo Moilanen kirjoitti...

En vedä hernettä nukkuun herkästi vaan yritän lempeästi herätellä ihmisiä, joiden ajatusmaailma on hyvin mustavalkoinen. Pitäisihän minun se jo tähän mennessä elämää tietää, että se on hukkaan heitettyä aikaa. Keski-ikäiset lihaa syövät persuheteromiehet ovat keskimäärin menetettyjä tapauksia.

Voi sinäkin hyvin! :)

Timo Lampi kirjoitti...

Onneks toi sun määritelmä ei käynny muhun. :)

Mukavaa iltaa myös Heidille!!

Niina kirjoitti...

Mulle erosta ajatteleminen tuo mieleen sen epäonnistumisen tuskan. Kun oli jo kerran eronnut ja toiseen liittoon lähti mukaan niin että meillä on yhteinen hautapaikka ja sitten tulee pettymys, tuska ja kaikki muu. Onnellisuuteen yksinäisenä on vielä pitkä matka.

Anonyymi kirjoitti...

Nina, sukulaiseni lähti parin epäonnistuneen suhteen jälkeen etsimään uutta ihan käytännön pohjalta, ilman mitään suuria onnellisuushaaveita. Hän myös löysi jatko-opintojen ohessa mukavan tuntuisen partnerin jolla hänelläkin oli ollut epäonnea matkassa. Pienet odotukset, pieni onni, sopimusten pitävyys, se lähti toimimaan, kohta 15 vuotta. hh