perjantai 24. helmikuuta 2017

On elämä raskasta työtä

Kävin tänään kylässä aikuisen lapseni luona. Oikeiden ihmisten asiat ovat koskettavampia kuin fiktiivisten. Ja koirien, sillä lapsellani ja hänen puolisollaan on kaksi espanjalaista löytökoiraa, joista toinen istui melkein koko vierailun ajan sylissäni. P (entinen E) antoi koirille namuja, jotta sain hauvoista hyvän valokuvan.

Luin Linn Ullmannin romaanin Rauhattomat, joka ei ole oikeastaan romaani lainkaan vaan kertoo kirjailijan suhteesta kuuluisiin vanhempiinsa, varsinkin iäkkääseen isäänsä Ingmar Bergmaniin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Fårön saarelle, jossa elokuvaohjaaja eli viimeiset vuotensa. Tunnen talon hyvin, sillä katsoin televisiosarjaa Bergmanin videot, jossa tunnetut elokuvaohjaajat tekivät toiviomatkan hänen talolleen ja ihmettelivät Bergmanin sekalaista VHS-kasettivalikoimaa.
Ajatella, että tämäkin elokuva on täällä!

Ullmanin kirjasta käy ilmi, että Bergman oli hyvin tarkka mies. Ikkunoita ei saanut pitää kesälläkään avoinna, etteivät öttiäiset lentäneet sisälle. Bergman söi joka ikinen päivä munakasta lounaaksi. Navettaan tehdyssä elokuvateatterissa katsottiin elokuvia ja paikalle tuli saapua kymmenen minuuttia ennen yksityisen näytöksen alkua. Siinä ajassa silmät ehtivät tottua pimeään.

Bergman kirjoitti tussilla muistiinpanoja yöpöytäänsä. En tiedä miksi hänellä ei ollut muistikirjaa yöllisiä oivalluksia varten.

Liv Ullman ja Ingmar Bergman olivat kovin rakastuneita, mutta onnellisin Bergman oli viimeisen vaimonsa kanssa, joka ei ollut taiteilija vaan käytännön ihminen. Viimeinen vaimo parsi miehensä sukat.  Miehellä oli lapsia viiden eri naisen kanssa.

Pidin kirjasta kovin. Arvostan kirjailijan rehellisyyttä. Isäsuhteesta muotoutui lopulta ihmeen läheinen vaikka ikäeroa ja välimatkaa oli reilusti.

Bergman sanoo tyttärelleen vanhenemisen olevan raskasta työtä ja niin kai se sitten on.  Välillä elämä on niin raskasta työtä, ettei jaksaisi muuta työtä tehdäkään.

Tämän ajatuksen jälkeen päässäni alkoi soida "on täällä elämä raskasta työtä, jossa harvemmin on onni myötä..." Sain Linn Ullmanilta sitkeän korvamadon.

2 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

On se elontie välillä niin pirullisen raskasta käydä.
Väsyttävintä nyt on ollut suunnitella tänä vuonna tehtävää matkaa, siis tarkoitan että mitä kaikkea pitää järjestää ja ottaa mukaan. Itselle, koiralle, lääkkeet?? (En ole koskaan käynyt ulkomailla mutta kun tuli uhottua että kun 50v täytän niin menen, vaikka nolla kyllä vaihtuu kohta vitoseen.)

Itse matkasuunnitelma on helppo, ensin hommaan passin ja sitten köröttelen maamme pääkaupunkiin ja lähimmällä lautalla meren yli koti etelää.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Timo, matkailu avartaa! :)

Tämänpäiväisessä Aamulehdessä oli koskettava kirjoitus eutanasiaan liittyen. Se Pitkäniemen pyörähdys oli painajaismainen. Ei voisi uskoa todeksi, mutta pakko se on.