perjantai 21. huhtikuuta 2017

Henkilökunnan lukuvinkki

Huomenna pitäisi haastatella Riina Paasosta (Kaikki minkä menetimme, Minerva) Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa Kirjan ja Ruusun päivän tapahtumassa. Kirjailija on kuumeessa, joten saa nähdä miten käy. Toivottavasti hän kykenee nousemaan sairasvuoteeltaan. En ole koskaan haastatellut ketään missään, joten oloni on petollisen luottavainen.

Kävin vakoilemassa esiintymispaikkaa ja huomasin romaanini olevan hienosti esillä.  Kirjasta roikkui lappu, jossa luki Henkilökunnan lukuvinkki.

"Toivoin, että kirja olisi kestänyt loputtomiin" kirjoittaa Ritva. Lämmin kiitos Ritvalle!

Lehdissä on kirjoitettu todella paljon Heli Heinon kirjasta Venuksen vuosi. Kirjan takakannessa mainitaan kirjan olevan tosipohjainen kertomus keski-ikäisen naisen seksuaalisesta heräämisestä ja uudesta rakkaudesta. Lehtijutuista käy ilmi, että "kertomus" on omakohtainen.

Toisten ihmisten seksielämästä lukeminen on yllättäen todella puuduttavaa. Varsinkin kun sukupuolielimistä käytetäään jotenkin lapsenomaisia ilmaisuja, joita en viitsi tässä toistaa.

Kahdenkymmenen sivun jälkeen alkaa kaivata tietoa siitä, mitä kirjan kirjoittaja oikeasti ajattelee, miten hänellä menee töissä, millainen ilma on, miten asunto on kalustettu, lukeeko nainen kirjoja, kuunteleeko musiikkia, millainen suhde hänellä on lapseensa ja onko hänellä ystäviä. Mitä vaan kunhan ei tarvitse lukea yksitoikkoisia ja kökköjä kuvauksia sukupuoliaktin vaiheista.





13 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Hassua, että seksistä kirjoittaessa pitää puhua sukupuolielimistä. Missä hurmio, henkiinheräämisen autuas kiitollisuus, kun (vasta) viisikymppisenä saa yhteyden elämänvoimaan? Parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Vautsi Heidi! Ei ihme, että kirjasi on suosikki. Joitain kohtauksia pulpahtaa välillä mieleen, varsinkin sellaisia, joissa Kerttu esiintyy ylväänä.
Kirjoita Kertun elämäkerta tai päiväkirja! :)

Minusta tuo on niin outoa, kirjoittaa nyt yksityiskohtainen kirja siitä kun lopulta "saa orkun". Ihan kuin kirjoittaja lulisi, että hän tekee palveluksen kertoessaan kuinka se käy. Vähän samaa on mielestäni siinä, kun Rosa Meriläinen paahtaa, miten hieromasauvaa olisi hyvä kuljettaa käsilaukussa ja käydä välillä rentouttamassa itseään vessassa. Onko aikuisista tullut yhä vähemmän aikuisia?
Nykyään julkaistaan kaikkea kohauttavaa, vaikka se olisi näinkin vaivaannuttavaa. Luin jostain lehdestä otteen tästä kirjasta, jos koko kirja on samaa, niin varmaan puuduttaa. Ihmettelen myös, minkälainen mies suostuu tällaiseen julkisuuteen.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Marjatta, olet varmaan äitini ikäluokkaa. Muistan kauan sitten, kun Vappu Jurkka sanoi televisiossa sanan orgasmi ja se oli hänestä vaivaannuttavaa. Ei kai minkään seksiin liittyvän (tai puheen seksistä) tarvitse vaivaannuttaa! Voin kyllä kuvitella, että tuo kirja on puuduttavaa lukea. Miksi esim. peniksen työntämisestä sinne tai tänne aukkoon pitää kertoa? Kiinnostavampaa olisi kuulla siitä vapautumisesta ja avautumisesta, mitä seksuaalisen nautinnon makuun pääseminen on saanut aikaan elämässä yleensä. (Voi olla, että kirjassa puhutaan siitäkin.)

Rosa Meriläisen elämäntehtävä on kohahduttaa. Jokin osa minusta ihailee ihmistä, joka tökkii kukkahattutätien ja -setien sovinnaisuuteen. (En Marjatta viittaa tuolla edeltävällä sinuun.) Ihan taatusti muuten edes hieromasauvalla orgasmin saavat naiset ovat elinvoimaisempia kuin seksuaalista tyydytystä vaille jäävät.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tarkoitin vaivaannuttavalla sitä, että tulee myötähäpeän tunne, kun joku tekee ison numeron noin itsestäänselvistä asioista. Onhan nämä sooloseksit ja orgasmit käsitelty kouluissakin jo kauan niin biologiassa, terveystiedossa kuin katsomusaineissa.
Omassa ET:n opetuksessani 80-90 -luvuilla käsittelin oppilaiden kanssa seksuaalisuutta monipuolisesti kaikki termit ja seksuaaliset vähemmistöryhmät läpikäyden ja todella paljon Hoo Moilasen mainitsemaa henkistä puolta, hurmosta ja ihanuutta painottaen.

Suomessa on oltu aina avoimia sukupuoliasioissa. En ole koko 67-vuotta kestäneessä elämässäni nähnyt mitään puritanismia (jossain katolisissa maissa sitä on sen sijaan ollut, Englannissa viktoriaanisella ajalla jne).
Kun seksuaalinen vallankumous alkoi länsimaisessa maailmassa 60-luvun lopussa ehkäisypillerien ja muun vapautumisen myötä, Suomessa sitä tarvittiin ehkä vähiten.
Olin noihin aikoihin USA:ssa, siellä nuoret sanoivatkin, ettet sinä tätä tarvitse, "you are Scandinavian girl".
Hoo Moilanen, en siis ymärrä, missä ikäluokassa niitä kukkahattutätejä koskien seksuaalisuutta olisi. Ei ainakaan isovanhempi-ikäisissä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ok, ymmärsin väärin tuon vaivaantuneisuuden! Woodstock-sukupolvi taisi olla hyvinkin liberaalia seksuaalisesti. Avointen liittojen harrastajat kai kuitenkin paljolti palasivat sitoutuneeseen suhteeseen; harva kai aidosti tuntee voivansa "antaa parastaan" muuta kuin yksiavioisessa, sitoutuneessa suhteessa.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin saman sukupolven edustajat kai suhtautuvat nuorempia kriittisemmin samansukupuolisten avioliittoon. Miksiköhän? Ehkä naiset ovat miehiä suopeampia.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Hauska seurata keskusteluanne. Luulen nykyisen sukupolven olevan kuitenkin erilaisen kuin me olemme. Ovathan he eläneet tässä kovin seksuaalisisältöisessä maailmassa koko ikänsä. Netistä löytää kaikkea ja se on kaikkien ulottuvilla.

Hoo Moilanen kirjoitti...

...Ja se on toisaalta surullista. Ehkä sen myötä seksuaalisuudesta voi poistua se jonkinlainen kahden ihmisen välinen syvän kohtaamisen pyhyys.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Joo, on se surullista, jos katsotaan, että seksi ja rakkaus ovat aivan eri asia. Olen kuullut nuorten joukosta sellaista, että sekstata voi fuckbuddyn kanssa ja oikea rakkaus on muualla. Eikö tässä mennä vähän taakspäin, samaan mitä miehet joskus ennen ehkäisyn keksimistä tekivät? Toisten naisten kanssa oltiin seksin vuoksi ja rakkaussuhteessa odotettiin avioliiton solmimiseen asti.
Minäkin tykkään, että pitäisi säilyttää salaperäisyyttä.
Woodstock-ajan käsityksissä minua häiritsi juuri se, että kuviteltiin liitossa voitavan hyvin epävarmuudessa ilman sitoutumista ja romanttisia lupauksia. Jos molemmat lupaavat tai jompi kumpi lupaa olla vain siihen asti kun huvittaa, niin ei se sovi useimmille. Silloin hullaannnuttiin siitä, että löytyi varma ehkäisy, ja kun aidsiakaan ei vielä ollut, niin olihan se hullua aikaa.

Vanhat ukot ovat pahimpia samansukupuolisten liittojen suhteen, varsinkin vähän koulutetut miehet. Harmikseni olen huomamnnut, että myös pitkälle koulutetut (ne jotka silloin nuorena hokivat parisuhteessa että katsotaan) märisevät nyt "lapsella pitää olla äiti ja isä" -loruaan.

Heidi, on kyllä kiinnostava kysymys, mitä seksiä tulviva maailma vaikuttaa ihmiseen.
Alkaako sitä katsoa ohi? Tarvitaanko yhä voimakkaampia ärsykkeitä vai kyllästytäänkö lopulta koko "pornoiluun" :) ja siirrytään henkisempien arvojen vaiheeseen?

Anonyymi kirjoitti...

Se mitä tapahtuu kahden ihmisen välillä on naurahdus vain. Ei se juuri käänny sanoiksi tai kuviksi ja hyvä niin. hh

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ehkä kyse on vielä enemmän pornoistumisesta, joka saattaa muokata sitä mitä naisista ajatellaan, eikä tasa-arvoiseen suuntaan. Venuksen vuodessa ei ole kyse pornosta ja se on varmaan kirjoitettu ihan vilpittömin mielin, luulisin. Kaunokirjallisuutta se ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Tulee mieleeni, että kirjoittaja on pelon ja toivon tilassa ja hänen on tärkeintä avautua ja purkaa asiansa. Meillä on käsillä jotain samaa, ehkä samanikäisen lapsen suoraan taivaalta tipahtanut, ilmoitusluontoinen eroprosessi. Ei siinä itkun seassa sanoja valita eikä muita kuunnella.

Tuo edellinen kommenttini viittasi yleisempään mutta myös siihen miten itse koin nuoruuteni seksuaalisuuden, mitä ehkä kuvittelin ja kuinka se muuttui vain osaksi suurta sopeutumista toiseen ihmiseen kun sitä yhteistä olemista ruvettiin haparoiden elämään. Miten puhua kun piti kuulostella mitä sanat toisen suusta tulleina merkitsivät, balanssin löytyminen ... hh

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minusta hh tuo sinun mietteesi "...naurahdus vain, ei se juuri käänny sanoiksi tai kuviksi..." on juuri mitä minäkin ajattelen.

Monta kertaa olisi hyvä, jos kirjoissa ja elokuvissa vihjattaisiin eikä yritettäisi kuvata sanoinkuvaamatonta, josta tuloksena on latteutta.


Anonyymi kirjoitti...

Juu, Marjatta. Tulee mieleeni vanha ranskalainen gangsterileffa jossa päähenkilö, Jean Gabin keikan, ehkä koko kertomuksen lopuksi avaa naiselle oven ja sulkee sen perässänsä. C'est la!

Nykyisin pitää näyttää 'kaikki', rahan vuoksi tietysti eikä ymmärretä, että samalla tuhotaan kaikki. hh