Joistakin ihmisistä sanotaan "Se on kuitenkin hyvä ihminen". Sanoo välillä mitä sattuu, mutta jostain syystä typeryyksien laukojasta ajattelee, että pohjimmiltaan hän on puhtoinen. Perimmäiset tarkoitukset ovat positiivisia vaikka ihan aina ei mene putkeen. Trump ei ole hyvä ihminen edes tällä kriteerillä eikä myöskään Putin, tuskin sitä on Halla-Ahokaan. Soini todennäköisimmin kuuluu hyviin ihmisiin. Hyvällä ihmisellä saattaa olla veitsenterävä äly tai hän saattaa olla toivoton tomppeli. Sen hyvyyden vain jotenkin tietää vaikka sanat eivät aina sen puolesta puhuisikaan.
Minulta kysyttiin, mikä on parasta lääkärin työssä. Ensin en keksinyt oikein mitään muuta kuin että työ on mielenkiintoista ja siitä saa hyvää palkkaa (tämä on siis ironiaa). Olen miettinyt asiaa melko aktiivisesti viikon ajan ja päätynyt siihen, että työni parhaat puolet ovat potilaat ja kollegat (sen pahimmat puolet saattavat joskus olla niitä samoja). Työtä tekee niin hyvin kuin pystyy ja yrittää auttaa, mutta ainahan se ei onnistu. Silloin miettii työnsä tarkoitusta. Ja saa kai sitä lääkärikin sitä pohtia kun muutkin saavat (lisäsin tämän ensimmäisen kommentin jälkeen samaten tein tuon ironialisäyksen, sillä ironiaa se oli ja ironia on vaikea laji).
Kohta saattekin lukea feminismistä, sillä ostin kirjan Bad Feminist. Suomalaisen kirjakaupan myyjä etsi vaatimattoman näköistä pehmeäkantista kirjaa pitkään, sillä se oli piilotettu tehokkaasti kuten kuuluukin.
Kirjan kääntäjät pohtivat ihmisen värin korrektia ilmaisemista, joka onkin todella vaikeaa, sillä nahkamme värisävyt ulottuvat mustasta maidonvalkoiseen ja kaikki mitä siitä sanoo vaikuttaa rasistiselta. Kääntäjät päätyvät negaatioon ei-valkoinen, joka sekin kuulosta ikävältä eikä kovin täsmälliseltä. Nykyään rasistileiman pelkääminen saa aikaan melkoisen sanallisen kaartelun.
Osoitin eilen, etten ole ihan kaavoihini kangistunut. Ystävä soitti klo 12.30 (olin kaupungilla ja raahasin ruokakasseja) ja pyysi Kangasalle peltojen keskelle syömään. Kävelin kotiin, takaisin Stockmannin eteen ja hyppäsin bussiin ja bussista taksiin. Olin perillä joskus kahden jälkeen. Kannatti ehdottomasti. Palatessa nuori taksikuski katsoi netistä, missä bussi oli menossa ja heitti minut sopivalle pysäkille, jossa jouduin odottamaan alle viisi minuuttia. Kiitokset taksikuskille!
15 kommenttia:
Lääkärin työssä on parasta se, että sairas (sairaaksi itsensä tunteva) saa apua. Piste. Joskus paranee, joskus ei. Joskus tulee virheitäkin, mutta päämääränä aina auttaa. Näin lääkärin työn parhaat puolet kokee kroonikkopotilas (joka ei parane, mutta on saanut kremppoihinsa apua)
Suoraan sanottuna ihmettelen, että kukaan lääkäri voi koskaan kyseenalaistaa työtään, sen merkitystä tai ihmetellä, mikä siinä on parasta.
Ei sen merkitystä voikaan kyseenalaistaa. Mitään arvoristiriintaa ei synny, yrittää tehdä työnsä mahdollisimman hyvin.
Ristiriitaisia tunteita herättää se, ettei potilas noudata ohjeita (hänellä on tietysti siihen oikeus). Jättää lääkkeet syömättä jne.
Opettajan työssä on parasta juuri sama, näin jälkikäteenkin muisteltuna, kohtaamiset oppilaiden ja kollegojen kanssa. Opetetuksi ja kasvatetuksikin tuli, ja niitä koepinoja tuli korjattua ja lukuisia tuntisunnitelmia laadittua yömyöhään hyvän työyhteisön kannattelemana. Kerran vaihdoin työpaikkaa siksi, että ilmapiiri kävi tunkkaiseksi, ja se verotti jaksamistani. Vaihdos kannatti.
Se, että paranemista tapahtuu, tuo varmaan tyydytystä lääkärille, mutta sitten on myös paljon epäonnistumista ja turhaa valittamista ja yhä lisäntynyttä raportointia (just samat kuin opettajan työssä), mikä vie pois työn iloa.
Viimeksi lääkäri osasi laittaa kortisonipiikit olkapäähäni niin, että kipuni häipyi. Halusin kertoa hänelle sen, ja huomasin, että hänestä oli kiva kuulla se.
Juuri tuo ohjeiden noudattamatta jättäminen on varmaan kaikkein turhauttavinta. Ja onhan teillä lääkäreillä kilpailijoina huuhaahoitojen antajat, yhtenä osana heitä nämä jumalan nimissä parantajat. :D
Komppaan sitä, että ihmisen "hyvyyden" aistii. Sellaiselta ihmiseltä sietää myös virheitä - kukapa meistä olisi tahraton.
Peukku Kangasalan reissulle! Pienet poikkeamat siitä, mihin yleensä jaksaa taipua, virkistävät kummasti.
Marjatta, on huuhaahoitoja, mutta myös vakavasti otettavaa sairaudenhoitoa pitkine perinteineen. Jälkimmäisestä voisin mainita esimerkiksi akupunktion. Sillä olen selättänyt mm. univaikeudet, kun en ollut halukas nukahtamislääkkeisiin (tai melatoniiniin).
Nykyisin ollaan ihan suossa tuon poliittisen korrektiuden kanssa. Ihan kuin valkoisesta ei voisi sanoa valkoinen ja mustasta musta ilman että puoli maailmaa loukkaantuu ja alkaa huutaa rodullistamisesta ja jos mistä.
Tuosta ensimmäisestä kappaleestasi ja sen henkilöistä. En olisi ikinä uskonut, että tällainen kauhukaarti pyrkii maassamme ministereiksi kuin mitä nyt uuspersut esittävät. Toivottavasti hallitus menee uusiksi. Muutoin häpeän satavuotiasta Suomea.
No olipas tuo ensimmäinen anonyymi kovin kaikkitietäväinen ja teräväsanainen. Kai sitä kaikki saavat omaa työtään ja siinä viihtymistä analysoida, eikä siihen mitään yleispäteviä vastauksia ole. Lääkärit ovat ihan tavallisia ihmisiä eikä siinä lääkärin ammatissa sen kummempia sädekehiä ole. Oma lääkärimieheni sanoo reilusti että parasta tässä ammatissa on ollut se että on nähnyt paljon maailmaa. Lääkefirmat ovat kustantaneet lukuisia kongressimatkoja, joilla hän toki on kongressit istunut (kuulijana tai puhujana) aina kiltisti läpi, mutta usein on ollut mahdollisuus tutustua maahan muutenkin. Vieläkin usein kuvitellaan että lääkärit ovat kuin pappeja ja että heidän pitäisi olla (ihannetapauksessa vieläpä palkatta) 24/7 ihmisten käytettävissä näiden vaivojen selvittämiseksi.
Hoo, kyllä akupunktiota antavat lääkäritkin. Tarkoitin huuhaata, jossa syöpä parannetaaan luontaistuotteilla tai rukouksella tai ei huolita lisäverta verenhukkaan uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Näissä itse lääkärinä kyllä huokaisisin pitkään, tekisi varmaan mieli kirotakin.
Koululääketieteen pitäisi miettiä myös lääkkeettömiä hoitoja, sillä ne tahtovat unohtua. Ne vaativat potilaalta ahkeruutta ja kieltäymyksiä ja lääkäriltä enemmän vaivaa kuin reseptin kirjoittaminen. Luin jostain, että kroonisessa kivussa liikunta on tehokkaampaa kuin lääkkeet.
Olisihan se vähän hassua, jos asiakas saisi määrittää sen, että minkä on oltava ammattilaisen mielestä kaikkein parasta tai kaikkein merkityksellisintä työssä. Oli kyse sitten hoitoalasta tai mistä tahansa muusta palvelutyöstä.
Minulle on jotenkin se ja sama miksi joku muu on ammattinsa valinnut ja mikä motivoi siinä jatkamaan, jos työn laatu on hyvä. Se merkityksellisyyden pohtiminen on se ammattilaisen oma, yksityinen pieni salaisuus ja sellainen asia, jota on hyvä pohtia ihan säännöllisesti, varsinkin jos se välillä vähän unohtuu.
En oikein usko että on sellaista alaa, jolla oltaisiin koko ajan jotenkin vahvasti tietoisia merkityksellisyydestä. Ehkä jokin kirkollinen, tai senkin luulisi inhimillisesti ailahtelevan. Merkityksen ja merkityksellisyyden pohtiminen on minusta hyvä merkki. Muutenhan sitä vähän jumiutuu.
Samaa mieltä Minervan kanssa tuosta, merkityksen pohdinta kuuluu työntekijälle. Tämä vastauksena tuolle ensimmäisen kommentin kirjoittajalle, joka ei ole ymmärtävinään motiivipohdiskelua.
Minä olen kokenut viime aikoina kivasti olevani lääkärin kanssa yhteistyössä, kun on jahdattu kivun aiheuttajaa tai mietitty, miksei yskä taltu ja löydetty sitten sopivampi astmalääke.
Puhallustehon ja verenpaineen seurantoja pitää tehdä säännöllisesti viikkoja ennen vastaanottoa, ja kyllä kai oman kehon kuuntelu on jokaisen perustehtävä. Nyt kerron hassun jutun: minulla on eri kansiot keuhkot, käsi ja yleinen, joihin merkkaan, mitä ko kehonosille kuuluu, niin osaan sitten kertoa, kun on sen aika. Enkö olekin hyvä potilas? :D Liikkua saisin enemmän.
Jotkut eivät pohdi asioita ja omia motiivejaan. Ehkä he ovat niin varmoja, ettei pohdintaa tarvita. Itselleen kannattaa luultavasti olla rehellinen, muita voi vähän huijata.
Opettajat kirjoittavat usein pitkiä listoja lääkärikäyntiä varten.
Lähetä kommentti