Ajoin aamulla pyörällä vinosti kohti rotvallia ja kaaduin. Vasemmassa kyynärpäässäni on
kirvelevää asfaltti-ihottumaa. Onneksi kyynärpään ja asfaltin välissä oli sadetakki
ja villatakki. Lätkäisin iholle jonkinlaiset
isot laastarit. Hoitotyöhenkilö kysyi, Puhdistitko ihon? Laitoitko rasvalapun? En tietenkään.
Olin jossain mielenhäiriössä ja tarmonpuuskassa ostanut lipun Procol Harumin konserttiin Tampere talolle. En olisi jaksanut lähteä, mutta pakkohan se oli. Kyllä oli vanhan näköistä porukkaa. Miehet olivat kasvattaneet poninhäntänsä joskus 60- tai 70- luvulla. Nyt Procol Harum -fanien hiukset olivat väriltään harmaat. Minähän en ole ollenkaan niin vanha! En ainakaan omasta mielestäni.
Joku oli linkittänyt Lääkärilehden entisen päätoimittajan Päivi Hietasen ET-lehdessä julkaistun haastattelun facebookiin. Päivi Hietanen on onkologi ja kouluttautunut myös psykoterapeutiksi. Olen ollut hyvin terve kuten Hietanenkin. Arvelen kuten haastateltava, että jos tai oikeammin kun sairastun, en tule kysymään "Miksi minä?"
5 kommenttia:
Minulla oli sama tunnelma SF-Blues 15 v konsertissa Kulttuuritalolla: harmaita päitä ja kitaroidensä ylle kangistuneet vanhat tyypit. Vähän haikea olo tuli. Vielä kun yks vanhus laulaa parta väpättäen että come on baby keep me rockin all night long, niin se teki jo pahaa. Onneksi konsertin jälkipuolella lavalle tuli nuorempia naisartisteja, vähän hilpeämpi tunnelma heti. - Procol Harumista tykkäsin paljon 70-luvulla mutta en mene kyllä heitä nyt katsomaan.
Procol Harumin konsertissa viiteen kertaan käyneenä (kolme tällä vuosikymmenellä ja kaksi silloin joskus kauan sitten) en voi kuin ihmetellä Gary Brookerin lauluäänen kestämistä ennallaan. Ponnaripää on toki harmaantunut mutta voima on tallella ellei lisääntynytkin. Mielestäni paras bändi niistä kaikista 60-luvulla aloittaneista ja yhä jatkavista. (tätä äskeistä keikkaa en nähnyt, edellisestä ei ole täyttä vuottakaan).
"Miksi minä" -teemaan voisi sopia kaksi tositapahtumiin perustuvaa kirjaa, jotka olen lukenut tässä juuri. Tommi Kovasesta kertova Kuolemanlaakso ja Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain. Ensin mainittu sai pahan tällin - ja pysyvän aivovaurion - kiekkokaukalossa ja jälkimmäinen, juuri valmistumassa ollut neurokirurgi, kuoli syöpään 36-vuotiaana. Kumpikaan ei kysynyt, että miksi hänelle kävi niin. (Tommi Kovanen on ollut nyt esillä joissakin tv-ohjelmissa, hyvin symppis mies.)
En minäkään aio kysyä miksi minä, kun sitten joskus sairastun vakavasti tai saan kuolemantaudin. En ota hoitoakaan vastaan, tarvittaessa kipuläkettä kyllä.
Gary Brookerilla ei ollut ponnaria vaan aika konservatiivinen hiusmalli. Lauluääni oli tosiaankin vielä hyvä. Mietin vain miten jaksavat kiertää vuodesta toiseen samoja biisejä soittamassa. Nyt oli kyllä jotain uuttakin tuotantoa ja onhan heillä hienoja kappaleita. Jotain väsähtänyttä tässä kuitenkin oli vaikka yleisö tykkäsi kovin.
Lähetä kommentti