Lähiössä

Asuin 70-luvulla vuoden verran Hervannassa. Metsän keskelle oli pystytetty Tampereen tekninen korkeakoulu, muutama 70-luvunpunainen ja -vihreä kerrostalo ja ostoskeskus, jossa sijaitsi tanssiravintola ja ruokakauppa.

Tein eilen matkan menneisyyteeni, enkä enää löytänyt sitä. Hervannassa näyttää nykyään toimivan suuri kauppakeskus ravintoloineen, Alkoineen ja apteekkeineen. Samassa kompleksissa sijaitsee myös Suomalainen kirjakauppa ja UFF.

Edellisiltana nähty lähiöelokuva Hölmö nuori sydän pyöri vielä mielessäni. En tunnistanut sitä lähiötä Hervannasta ja toisaalta taas tunnistin. Ison kauppakeskuksen lisäksi Hervannasta löytyi harmaiksi kauhtuneita elementtitaloja, mutta myös paljon luontoa, kaunis lampi, kirjasto ja terveysasema. Kun seisoin bussipysäkillä, viereisen kuluneen kerrostalon ikkunasta kaikuivat juhlimisen äänet, mutta toisaalta virtaviivaiset lenkkeilijät juoksivat sen saman talon ohitse.

Melkein kuin olisi käynyt matkoilla.

Mieleeni pulpahti tänä aamuna muisto opiskeluajoilta. Muutama armeijan käynyt lääkiskaverini kävi opiskeluaikana kieltäytymässä aseista. Muistelin, että heille sanottiin, että sen voi tehdä vain siinä vaiheessa kun tulee kutsu kertausharjoituksiin, ja vakuutettiin, ettei sellaista tule. Entinen mieheni oli yksi noista kieltäytyjistä. Myöhemmin hän katui nuoruuden intoaan, sillä hän olisi halunnut huilata perhevelvotteista jollain reservimiesten metsäleirillä.

Nuoruuden ihanteet säilyvät, tosin niistä tulee vähemmän kulmikkaita. Lähiöistä tulee melkein kaupunkeja, eikä sitä omaa asuintaloa enää sen kaiken keskeltä löydä, eikä kai sillä ole niin väliäkään.