V:n isä soittaa varmaan tänäänkin V:lle ja ilmoittaa päivän alkavan viimeinkin pidentyä. Hän soittaa joka vuosi.
Suomalaisuuteen kuuluu valon puutteesta valittaminen, joka johtunee siitä, että täällä on monta kuukautta pimeää kuin persesilmässä (anteeksi, oli pakko käyttää tuota naiselle sopimatonta ilmaisua), muun ajan sitten onkin valoa jopa liiaksi. Joka vuosi sanomme, että kyllä se jouluna helpottaa vaikka eihän se silloin vielä helpota.
Onneksi on sähkövalo. Luen Antti Hurskaisen esseekokoelmaa "Suru ei toimi" (Siltala 2018) ja nautin, sillä kerrankin saan lukea esseitä, jotka eivät saa minua tuntemaan itseäni tyhmäksi ja sivistymättömäksi.
Kirjoittaja googlaa itseään, joten kiitos menee varmaan perille. Hurskainen tunnustaa "Kirjoitan esseistiikkaa monien motiivien saattelemana, ja suosituksi tuleminen on yksi tärkeimmistä. Vaihtaisin koska tahansa nykyisen elämäni sellaiseen, jossa minua osoiteltaisiin kadulla ja vaivattaisiin baaritiskillä".
Urjalan esikoiskirjailijaseminaarissa pari vuotta sitten meiltä kysyttiin, miksi kirjoitamme ja vastasin kirjoittavani, jotta minusta pidettäisiin. Olen melko varma, että tällainen naurettava motiivi löytyy (niiden hienompien motiivien rinnalla) useilta kirjoittavilta ihmisiltä vaikka he eivät sitä myöntäisikään. Jopa Tommi Melender saattaa nauttia kehuista vaikka sen epäilyttävän kiihkeästi kieltääkin. Hän väittää, ettei edes seuraa teoksiensa kritiikkejä. Pidän myös Melenderin esseistä, mutta silti huvitti kun Hurskainen nimitti Melenderiä hyvän maun portinvartijaksi.
Kiitos Antti Hurskainen viihdyttävästä (saako näin sanoa) kirjasta! Vaikka olet nuoremman lapseni ikäinen vaivaan sinua baaritiskillä jos satumme samaan baariin, jota kylläkin pidän epätodennäköisenä.
9 kommenttia:
Kyllä ne kehut, kommentit ja pitämiset varmaan jokaista kirjoittavaa miellyttää. :)
Mä pidän sun tarinoista, vaikka on pakko myöntää, että Kerttu pesee sut mennen-tullen. Anteeksi.
On kovin ikävä Kertun tarinoita. :)
Kerttu ei suostu enää ilmaiseksi kirjoittamaan.
Minä myös pidän teistä totuudentorvista, ja haistan hyvin elitismin sisäänlämpiävän tuoksun.
Olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, miksi pidän marras/joulukuusta. Sen on pakko johtua pidemmistä unista, uneliaisuudesta mitä pimeä vauhdittaa. Pimeimmän osan vuodesta nukun paremmin, muutoin riuhdon ja sätkyttelen pitkin yötä. Pimeähormoni luonnollisesti tarjoiltuna.
Niinhän Kerttu ilmoitti, muistan hyvin. :D
Paljonko se tarvitsisi yhdestä tarinasta?
Sen taksat on kuulemma sanamäärän mukaan. Yksi sana on kymmenen euroa, yhdyssanat viisitoista. Välimerkeistä se ei ota ylimääräistä.
Tuosta huomaa että Kerttu osaa arvostaa tuotoksiaan!! :D
Näinhän se on, ihminen kirjoittaa kurotellen toisten luo, jopa päiväkirjakirjoittaminen on usein tällaista.
Tuli heti mieliteko lukea Antti Hurskaista. Melenderiäkin olen lukenut, osasta lukemaani pitänyt osasta en. Hän nojaili lukioikäisenä tiettyjen älykkökirjojen kannet esillä koulun seinään, mihinkä se poseeraus olisi hävinnyt. Oletan, että hän kyllä lukee kaiken itsestään kirjoitetun (ehkä tämänkin ?), mutta pitää sitä moukkamaisena ja siksi salattavana piirteenä.
Melender on kirjallisuuden rock-poliisi.
Niin on!
Lähetä kommentti