keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Käsidesiä ja runoja

Join kirjaston kahvilassa pullakahvit, noukin pullan ottimilla, joihin oli ties kuka rähmäkoura ennen minua tarttunut. Kävin kirjaston vessassa, jonka seinään oli pultattu kaksi nestesaippuatelinettä, joista kummastakaan ei herunut edes saippuan haamua. Pesin käteni vedellä.

Söin Laikun kahvilassa papusoppaa, joka kauhottiin lautaselle ihan itse. Moni oli kauhaan ennen minua tarttunut ja tuhoutunut. Käytin kolme painallusta käsidesiä ennen syömistä, aine haisi vahvasti alkoholilta.

Facessa joku kysyi mistä saisi ostettua litran käsidesipulloja.

En ole viruskammoinen. En. Joku yskii nyrkkiinsä.

Nykyrunous on edelleen minulle kuin vierasta kieltä, jota taitaa vain muutaman fraasin. "Hyvää huomenta", "Kiitos", "Anteeksi", "Missä on lähin apteekki", "Tilatkaa ambulanssi" ja "Lasi punaviiniä, kiitos".

Olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon, runot aukeavat minulle parhaiten aamulla aikaisin. Luen juuri Kristiina Wallinin kokoelmaa Meduusameri, muutaman sivun joka aamu, ja ne sivut kulkevat mukanani melkein koko päivän.

4 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Olen monesti ajatellut tätä tautien tarttumista lounasbuffeteissa. Ajattelin omaksua sellaisen käytännön niin pullatiskeillä, noutopöydissä kuin vessoissakin että tartun ottimiin, hanoihin ja muihin paperilla. Sähköisiä käsienkuivaajia en ole käyttänyt, vaan jos epäilen, ettei muuta löydy, niin otan vessasta paperia mukaani käsipyyhkeeksi. Mutta siinähän ne bakteerit pöllyävät ilmassa, kun toiset surruttavat niitä laitteita.
Kaupunkioloissa bakteereja on mahdoton välttää, vaikka eihän meillä edes ole missään sellaista ahtautta kuin ulkomailla isommissa kaupungeissa, joissa bussissakin seistään kiinni toisissaan.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Jos ihan tarkkoja ollaan niin virukset taitavat olla tarttuvampia kuin bakteerit. Suomessa pidämme enemmän välimatkaa toisiimme muutenkin.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minulla menee sekaisin virukset ja bakteerit.

Jotkut imuroivat itseensä kaiken mahdollisen ja toiset paremman kortin saaneet omaavat mahtavan vastustuskyvyn. Tärkeää on tietysti koittaa pitää yleiskunto hyvänä

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Et ole ainoa, jolta ne menevät sekaisin. Trumpiltakin meni Twiitissä flunssa ja influenssa sekaisin. Yhden kaverin romaanissa puhuttiin influenssabakteerista vaikka moni oli kässärin lukenut. Se korjattiin seuraavaan painokseen kun asiasta huomautin.