Ajoin tänään pyörällä töihin. Lumihiutaleet iskeytyivät silmiini, en välillä nähnyt eteeni, mikä ei ole hääppöistä kun muutenkin polkee pimeässä ja liukkaassa henkensä kaupalla. Kuuntelin ajaessani Bachin jouluoratoriota. Sillä on kummallinen rauhoittava vaikutus. Bachia kuuntelen vain ääriolosuhteissa. Toisaalta on hienompi kokemus jäädä rekan alle Bachin musiikin pauhatessa kuin hiljaisuudessa.
Harrastin yhden talven avantouintia. Jyväskylässä oli ja varmaan edelleen on Vuorilammella sauna, josta sai pulahtaa hyytävään veteen. Jostain oudosta syystä siihen tottui ja siitä alkoi jopa pitää. Osalla umareista oli hanskat, hattu ja uintikengät. Turhaa hienostelua. Minä uin villasukat jalassa. Katselin kerran nuoria salskeita italialaisia miehiä, jotka raukat oli tuotu saunaan ja avantoon. Seisoskelin kovassa pakkasessa laiturilla märissä villasukissani. Päätin palata saunaan. Se ei kuitenkaan onnistunut sillä sukat olivat jäätyneet laiturin pintaan. Oli pakko riisua sukat jalasta ja kiskoa ne irti laiturista. Mitä tästä opimme? Ei pidä seistä pitkään pakkasessa märät villasukat jalassa.
2 kommenttia:
Kun olin pieni, äitini kuunteli Jouluoratoriota joka vuosi marraskuusta tammikuuhun. "Se on kuin oikein iso suklaarasia jossa monen konvehdin ympärillä on kaunis kiiltävä paperi," hän sanoi.
Minullakin se liittyy lapsuuteen. Isän mielestä Bach on säveltäjien ykkönen. Kyllä me murkkuiässä sitä inhottiin. Jotenkin Bach kuitenkin jäi mielen sopukoihin. Hienoa musiikkia.
Lähetä kommentti