Kerron arkiaamustani, kun kirjoitan yhdestä niin kerron kaikista. Otan esimerkiksi tämän aamun. Kello 5.58 kisu raapii makuuhuoneen ovea. Hetken päästä se saa tarpeekseen, tulee hiljaista. IPhone herättää minut kilkutuksellaan. Tarkistan puhelimesta päivän sään. Vääntäydyn ihanasta lämpimästä sängystäni, vedän villasukat jalkaan, toisen kantapäässä on iso reikä. Avaan makuuhuoneen oven, kisu odottaa oven takana. Hän heittäytyy selälleen, raavin kisun masua. Kisu kehrää. Laitan biojätteisiin kisun puoliksi syömän ruoan ja laitan tilalle uutta. Kisua ei kiinnosta.
Teen tiibetiläiset riitit. Kukaan tiibetiläinen ei taatusti suoriudu niistä yhtä nopeasti kuin minä. En kiinnitä huomiota hengitystekniikkaan vaan teen liikkeet niin nopeasti kuin kykenen. Nyt on lämmin. Käyn suihkussa, joka toinen aamu pesen hiukset. Laitan päälleni jotain lämmintä, muuhun en jaksa näin pakkasella kiinnittää huomiota. Vedän naamaani meikkiä, kuivaan hiukset ja väännän niihin tarrapapiljotit. Siistin kissan hiekkalootan. Syön vähän. Poistan papiljotit. Päätän kävellä töihin, mutta juoksen bussiin. Kasvojani paleltaa, silmistäni valuu vettä.
Bussissa kuuntelen Kari Hotakaisen Juoksuhaudantietä, kirjaa lukee miellyttävä miesääni, en muista kuka. Miesnäkökulmaa avioeroon, sodanjälkeisen sukupolven kyvyttömyyttä elää ja olla. Aloitin vasta tänään.
Kävelen viidenteen kerrokseen. Avaan tietokoneen, luen sähköposteja, päätän pinnata meetingistä. Menen kahville, en enää ehdi meetingkiin, minulla on huono omatunto. Istun koneelle, hoitajani M kulkee huoneeseeni ja pois, moneen kertaan. Hän puhuu, tuijotan tietokoneen ruutua, jotta hän ymmärtäisi kuinka kiireinen olen, vastaanhan juuri FB-viestiin.
Kerron vielä päivän kahvipöytäkeskustelusta. Nyt on kuulemma niin, ettei tasa-arvo toteudu koska naisia steriloidaan enemmän kuin miehiä. Osittain se on tasa-arvokysymys, mutta suurimmaksi osaksi muuta. Päätämme, että jatkossa kaikki osastonylilääkärimiehet steriloidaan mieskiintiöiden saavuttamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti