Minulla on murhe. En kerro siitä tarkemmin täällä. Ei kukaan halua kuulla vapaaehtoisesti toisten suruja. Kävin kuitenkin hetken unohdusta saadakseni elokuvissa. Elokuvan nimi oli Winter's Bone. Elokuva teki kipeää. Samalla se oli järkyttävän hyvä. Päähenkilö alkoi tuntua suorastaan liian todelta. Itkin ihan hillittömästi matkan elokuvateatterista kotiin ja jatkoin nyyhkimistä kotisohvalla.
Näin bussissa nuoren naisen, jonka takin selkään oli hakaneuloilla kiinnitetty teksti people=shit. Elokuvan tyttö Ree oli varmaankin saman ikäinen, 17-vuotias. Hänellä ei ollut mahdollisuutta kapinoida: hän joutui huolehtimaan kahdesta sisaruksestaan ja sairaasta äidistään. Ehkäpä kaikki ihmiset eivät ole paskoja, elokuvassa oli hennon toiveikas loppu. Sellainen on hyvässä elokuvassa oltava.
2 kommenttia:
Hei!
Ollaan ensi viikolla miehen kanssa menossa katsomaan samaa elokuvaa, kiitos "varoituksesta"; olen myös liikuttuvaa sorttia.
Ja kiitos blogista, sekä LL:n kolumnista, luen kollegana niitä molempia. Pidän tyylistäsi ja ajatuksistasi :-)
Terveisin, Mari
Kiitos. Taitaa minun anonyymiuteni olla jo mennyttä. No näillä mennään. Seuraava kolumnin aihe on kuolema, kertonee jotain meikäläisen psyyken tilasta. Täältä noustaan kuitenkin. Siis kiitos ja tulette näkemään hienon, mutta rankan elokuvan.
Lähetä kommentti