Palautin perjantaina pulloja Alkoon. Kerään niitä tyhjään tilaan jääkaapin päälle. Palautan pullot siinä vaiheessa, kun ne alkavat putoilla päähäni. Pullo takaraivossa tuntuu ikävältä. Tungin pullot kangaskassiin, joka haisi jälkeenpäin etikkaiselta. En tiedä kuuluuko pulloista riisua korkit. On kivaa työntää pulloja automaattiin, joistakin kuuluu rikkoutuvan lasin ääni, jotkut säilyvät ehjänä. Yhden pullon kohdalla automaattiin ilmestyi teksti: väärä viivakoodi. Pullo pulpahti yhä uudelleen takaisin käsiini (yritin turhautuneena tunkea sitä aukkoon toistuvasti vaikkei se sinne kelvannutkkaan). Lapussa kehoitettiin palauttamaan pullo lasinkeräykseen. Saavuin kassalle täyden valkoviinipullon ja tyhjän punaviinipullon kera.
"Ei kelvannut", katsoin miestä melankolisesti, "Missä on lasinkeräys?"
Kassamies sanoi, ettei minun tarvise kantaa pulloa mihinkään vaan he huolehtivat siitä. Minulle herahtivat kyyneleet silmiin. "Miten kiltti Alkon setä!". Jonkinlaista uupuneisuutta on ilmassa. Toinen toistaa typerämmät asiat alkavat itkettää. Ylihuomenna alkaa loma.
Kävin kirjoituskurssin viimeisessä henkilökohtaisessa palautteessa. En ollut kirjoittanut mitään uutta. En edes haluaisi enää vaivata opettajaa millään tuoreella sepustuksella. Hän menee jo eteenpäin (ja siihen on hänellä oikeus). Meidän on tultava toimeen omillamme. Uudet oppilaat lähettävät sähköpostin liitteinä uusia tekstejä arvioitavaksi. He häpeävät tekeleitään, iloitsevat kehuista, kadehtivat, innostuvat, masentuvat, kulkevat muistikirjat taskuissaan ja vetävät paperille merkkejä, joista eivät saa myöhemmin tolkkua. Syövät eväitä, juovat kahvia ja tuijottavat Lauri Viidan valokuvaa seinällä. Tai sitä minä tuijotin kolme vuotta. Jos he sattuvat valitsemaan paikan pöydän vastakkaiselta puolelta niin saavat katsella kirjahyllyä.
Kun sanottavaa ei ole. Niin sitä on.Sisällöstä viis.
5 kommenttia:
Minulla se viimeinen henkkari on vielä pitämättä. Jääköhän kokonaan.
Minusta se siis kyllä on vain kiinni.
Niin se on. Miten ihmeessä tämä lyhyt tarina jättää rauhallisen ja elämään tyytyväisen olon. Et ole turhaan istunut kolmea vuotta katsellen Lauri Viidan kuvaa. Sisällöstä viis.
Halusin vain sanoa, että kirjoitat niin nautittavasti elämästäsi (tai siitä blogiin päätyvästä osasta, viis vastaavuudesta todellisuuden kanssa)että kiitos sinulle. Ja terveisiä Kertulle.
Putoova pullo päässä ei oo kivaa. Selkeesti tarttet lomaa ja onneks se on lähellä. Kunhan nyt vaan malttasit sitte kaikki työ yms. jutut jättää pois mielestäs.
Täällä kissat vetää hirveetä rallia pitkin kämppää. Turhautuvat ja haluisivat maalle. Olis mukavaa saaha alan ihmisen kommentti mun tänpäiväsee höpinää... ;D
Mukavaa tulevaa lomaa, sulle sinne!!
Minerva: luin ensin, että henkari ja luulin, että olet niin tarkka päällystakistasi, että olen tuonut sitä varten oikein vaateripustimen.
Kiitokset kaikille ystävällisistä sanoista.
Lähetä kommentti