lauantai 12. toukokuuta 2012

Plaseeraus

Istun olohuoneessa, jalkani lepäävät rahilla, ylläni on aamutakki, jonka pirteä pinkki väri on muisto vain.Keittiöstä kantautuu astianpesukoneen rauhoittava hurina. Orkidea on kasvattanut kaksi kukkavanaa, joista työntyvät pulleat nuput.

Kun väsyttää kuuluisi levätä, mutta minulla on vauhti vain kasvanut. Liikutuin kyyneliin Ketjukolaajan edelliseen tekstin kommentista (eihän kommentissa ollut edes mitään niin erityisen liikuttavaa). Nyt lienee syytä hieman levätä.

Kävin eilen ystäväperheessä kyläilemässä. He asuvat kauniissa Jugend-talossa, muutaman sadan metrin päässä residenssistäni. Keittiössä istui M, joka oli saapunut vierailulle Helsingistä, hän näpytteli läppäriään, perheenjäsenet olivat asettuneet olohuoneen mukaville tuoleille kukin oma kannettava sylissään. Carl Larsson olisi maalannut näystä sievän taulun.

V väittelee kesäkuussa, joten suunnittelimme plaseerausta. Juhlissa, joissa on yli sata vierasta, joista osa ei tunne toisiaan, on miellyttävämpää, ettei tarvitse hädissään etsiä sopivaa pöytää. Koituu suuri riski, että joutuu puolet illasta kuuntelemaan jonkun sukulaistädin jaarituksia. Päädyimme varsin tyydyttävään pöytäjärjestykseen ja pääsin itse valitsemaan pöytäseurueeni. Sovimme myös, että liian pitkät ohjelmanumerot ja pitkäpiimäiset puheet ovat kiellettyjä. Jos puhe pitkittyyy, niin M tekee kaulan katkaisua kuvaavan kansainvälisen käsimerkin.

Täytin viisikymmentä vuotta edellisessä työpaikassani. Olin työskennellyt kuntayhtymässä yhteensä n. viisitoista vuotta, mutta minulla ei ollut virkaa (se ei ole alallani mitenkään epätavallista). Järjestimme yhteisen kahvitarjoilun osastonhoitajan kanssa, joka täytti kuusikymmentä vuotta. Ylihoitaja ojensi osastonhoitajalle lahjaksi sairaalan puolesta kuusi hopealusikkaa. Minulle hän sanoi "En voi antaa sinulle lusikoita, koska sinulla ei ole virkaa." Sittemmin virkaa minulle suorastaan tyrkytettiin ja sain muita lahjoja, enkä oikeasti suuremmin ole hopealusikoiden perään, mutta tuossa lusikkaepisodissa kylvettiin ensimmäinen lähdön siemen.

4 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Voi yök. Tuo lusikkahomma siis. Sairasta.

Ei mitenkään vertaudu tähän, mutta jostain oudosta syystä mieleeni tuli vanhasta omasta työpaikastani mieleen episodi. Olin menossa hakemaan uimahallilippuja toukokuussa, jolloin arvonsa tunteva, iäkäs virkailija totesi, että niitä EI anneta kesällä, koska JÄRVESSÄKIN voi uida! Jäin tuijottamaan järkttyneenä. Tämä juttu on jäänyt mieleeni naurettavista ihmisten itse keksimistä rajoitteista ja säännöistä. Ja kuka ui Suomen kesässä toukokuussa tunteja esim. jos harrastaa uintia kuntoiluna. Nykytyöpaikassa on erittäin suuri määrä USEITA vuosia olleita määräaikaisia, jotka eivät luonnollisesti pääse tyky-päiviin, koska ovat määräaikaisia. Eihän kukaan haluakaan, mutta periaate on naurettava. Joskus oli muistaakseni niin, että ei koulutuksiinkaan, mutta nykyisin kyllä.

Josefiina kirjoitti...

Minullekin tuli mieleen episodi töistä. Yksi työntekijä jäi sairauslomalle, eikä ollut oikein tietoa siitä miten pitkään. Saimme oikein hyvän sijaisen josta kaikki tykkäsivät. Pomo oli tälle selostanut että "olemme hirveän tyytyväisiä työpanokseesi, sijaisuutesi kestää vuoden loppuun, mutta olet ihan vapaa lähtemään aiemminkin jos haluat" - ihan siis tökeryyttään vain, ei ollut mitään syytä päästä tästä sijaisesta eroon. Samalla viikolla sijainen alkoi etsiä toista työpaikkaa ja saikin heti, ja me jäimme häntä kovasti kaipaamaan, todennäköisesti myös pomo.

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin sairaalamaailmassa pitkään työskennelleenä tiedän, että tilanteita, joissa virkatärkeys ja byrokratia ajaa kirkkaasti ohi hyvän käytöksen, inhimillisyyden ja ihmistenvälisen kunnioituksen. Huono käytös pitäisi tunnistaa ihan itsenään huolimatta siitä, kuka on kyseessä. Se kertoo ainoastaan henkilön omasta rajoittuneisuudesta ja usein aiheetta pullistuneesta egosta. Että näin..

Heidi kirjoitti...

Olen samaa mieltä teidän kaikkien kanssa. Sairaalassa varsinkin säännökset menevät liian usein inhimillisyyden edelle.