tiistai 8. toukokuuta 2012

Lento

H tunkee jonon keskivaiheille. Nainen rumassa uniformussa ja korkeakorkoisissa avokkaissa käyttää punaisen valon alla lapun, jossa lukee boarding pass. H laskeutuu tuubia pitkin koneeseen. Parissa ensimmäisessä penkissä istuvat bisnesluokan matkustajat, he pääsevät koneeseen ensimmäisinä, sillä heidän työnantajansa ovat maksaneet lipuista eniten. He näpräävät läppäreitään tai lukevat Taloussanomia. H kulkee laukkua raahaten riville 20. Edessä kulkeva nainen alkaa ahtaa kassiaan ylähyllylle ja tukkii tien. Vihdoin H pääsee paikalleen ja kiristää turvavyön tiukalle. Jos kone putoaa niin H ei aio sinkoilla pitkin matkustamon seiniä vaan pudota siististi takapuoli penkkiin sidottuna. Koneessa on alkuun kuuma, sitten katosta alkaa työntyä kylmää ilmaa, tarkoituksena on pitää asiakkat virkkuina lento-onnettomuuden varalta. Nyt viereen istuu mies, joka selailee vaarasta tietämättömänä papereitaan. Lentoemäntä asettuu keskelle käytävää ja viittoilee kohti EXIT-kylttejä. Lähin voi olla selkäsi takana. H kääntyilee, eikä näe yhtään kylttiä. Nainen pukee ylleen keltaiset liivit ja näyttää mistä naruista on vedettävä jos joutuu veden varaan. Naruja ei saa missään nimessä kiskoa ennenkuin on siirtynyt ulos ilma-aluksesta. Nainen demonstroi vielä happimaskin käytön ja poistuu johonkin tarkistettuaan, että kaikki istuvat kiinnitettyinä sinisiin penkkeihin.

Moottorit alkavat jyllätä kuin lopun edellä. H alkaa lukea Isä meidän- rukousta, vaikkei siihen oikein usko.  H on yhden viiinilasin hiprakassa. Koneen vauhti kiihtyy, pyörät irtoavat kiitoradasta ja rullautuvat kolisten koneen pullean vatsan alle. Kun turvavöiden merkkivalo sammuu niin H melkein rentoutuu. Hänen mieleensä ei tulisi irrottaa vyötä, sillä hän iskeytyy maahan mieluiten penkkiin sidottuna. H saa eteensä kolmioleivän, joka maistuu pahvilta, välistä valuu jotain rasvaista ja mautonta, se tippuu H:n housuille ja jättää näkyvät rasvatahrat. H kaataa punaviiniä muovimukiin vihreästä muovipullosta. Hän alkaa keskustella vieressä istuvan miehen kanssa ja kertoo kahden tunnin lennon aikana kaiken itsestään. Millään ei ole mitään väliä, sillä todennäköisyys selvitä hengissä on olemattoman pieni ja tunnustettavaa riittää. H rentoutuu, kone lentää jo niin matalalla, että H saattaisi erottaa pikkuruiset tiet ja talot jos uskaltaisi katsoa ikkunasta. Kone osuu maisemaa halkovalle kiitoradalle. H repii laukun ylähyllyltä ja sanoo ovella seisovalle lentoemännälle kahteen kertaan kiitos.

----------------------------------------------------------

En kirjoita tänne pariin päivään. Piiloudun hotelliin, keskelle ei mitään ja kuuntelen luentoja ja osallistun kokouksiin.

5 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

H taitaa hienoisesti pelätä lentämistä. Jos et kerro kenellekään, niin voin tunnustaa, että minäkin olen aina lentomatkat vähintään puolikipsissä. En tiedä auttaisiko asiaa, jos lentelisi useammin.

Mukavaa, antoisaa ja virkistävää piiloutumista!

Heidi kirjoitti...

Se on työtä, voi se olla mukavaakin silti.

Josefiina kirjoitti...

Miten hyvin - ja hauskasti - kuvattu (hallittua) lentopelkoa! "Millään ei ole mitään väliä, sillä todennäköisyys selvitä hengissä on olemattoman pieni ja tunnustettavaa riittää." Huvittaa samalla kun tulee nyökkäiltyä täällä että niinhän se on. Itse olen kehittänyt laskeutumispelon ihan vasta viime vuosina, ennen ei tuntunut mikään missään, mutta nyt olen laskeutumishetkellä myös aina aika varma siitä että nyt kaikki sitten kuollaan. Poikiani nolottaa kun tarraan (tosin aika hillitysti) penkistä kiinni.

Liro kirjoitti...

Tuo sopii loistavasti niin moneen tilanteeseen, joita jälkeenpäin miettii ehkä hiukan huvittuneena ja katuenkin, tuo kaiken kertominen itsestään ja melkein kiireinen tunnustaminen. Kiitos hymyilyttämisestä!

Partapappa kirjoitti...

On se kamalaa tuo lentopelko. Ite en koneesee oo astunnu, enkä meinaa tulevaisuudessakaa astua.