torstai 24. toukokuuta 2012

Synkkä yksinpuhelu


Minun on pakko taas kirjoittaa eutanasiasta, vaikka olen mielipiteeni jo siitä sanonut. Jos en olisi lääkäri, kannattaisin mitä todennäköisimmin kiihkeästi eutanasiaa. Nyt joudun nolosti tunnustamaan, että kuunnellessani Päivi Räsäsen ja Esko Valtaojan keskustelua asiasta, olin ensimmäistä kertaa Päivi Räsäsen puolella (minulla ei ole uskonnollista vakaumusta). Saattohoitoa on kehitettävä. Tämä eutanasiakeskustelu tulee varmasti nostamaankin sen tasoa. Kun johonkin kiinnitetään huomiota, niin paine epäkohtien poistamiseen kasvaa. Huomautan nyt vielä kerran, että eutanasia ei tarkoita hoitojen lopettamista eikä sitä, että loppuvaiheessa annetaan potilaalle niin paljon opiaatteja, että se  saattaa vaikuttaa hengitykseen ja jopa nopeuttaa menehtymistä Se ei myöskää tarkoita hoidon lopettamista tai bakteeri-infektion hoitamatta jättämistä vaan aktiivista kuolettavan aineen pistämistä potilaaseen.

Tämän aamun Aamulehdessä tytär kertoo äitinsä kärsimyksistä, äiti kuoli kivuliaana 11 vuorokautta syövän toteamisesta. Eutanasia ei tule ratkaisemaan tällaisten ihmisten ongelmia, tarvitaanhan päätökseen monen lääkärin lausunnot ja jonkun ylemmän instituution päätös. Oras Tynkkynen kirjoittaa samalla palstalla, että vakavasti masentuneet rajataan eutanasian ulkopuolelle. Kuitenkin kipuun liittyy usein masennus. Hänen mielestään armokuoleman ehdoksi pitää asettaa se, että sairaus todistettavasti aiheuttaa sietämättömiä kärsimyksiä. Miten se todistetaan?

Aiemmin on jo vaadittu, että naisilla pitäisi olla oikeus valita synnytystapansa lääketieteellisistä perusteista piittaamatta. Nyt sanotaan, että ihmisen on saatava valita, miten hän kuolee. En halua olla eutanasian toteuttaja, en myöskään lausuntojen laatija. Olen nähnyt monta kuolemaa, ikävämpiä ovat ehkä kuitenkin olleet nuorten ihmisten äkilliset menehtymiset. Myös kauniita ihmiselämän loppuja olen todistanut, mutta myös niitä, joissa satojen kilometrien päästä saapuneet omaiset vaativat monisairaalle raihnaiselle kuolemaan valmistauneelle vanhukselle vielä viime hetkellä  tehohoitoa.

Pelkään kuolemaa ja pelkään sitä tilaa, jota en kykene enää itse kontrolloimaan. Silti minun on pakko kuolla. Toivoisin vain, ettei tarvitsisi kuolla yksin.

12 kommenttia:

Kirsti Ellilä kirjoitti...

Kannattaa myös miettiä, että millaista ihmiskuvaa ja maailmankuvaa ajetaan sisään eutanasian ahtaan portin kautta. Vaikka eutanasia sallittaisiin inhimillisyyden vuoksi, jotta kuoleva ei joutuisi kärsimään, millä tavoin estämme sen, ettei näinä säästöjen aikoina ala kaikua vaatimuksia siitä, keiden kaikkien kärsimystäyteinen elämä kannattaa lopettaa koska hoitaminen on liian kallista.

Heidi kirjoitti...

Eutanasia on halpaa moniin hoitoihin verrattuna. Tietysti riippuu siitä minkälainen päätöksentekoprosessi tulisi olemaan, psykiatrin lausunto todennäköisesti ainakin tultaisiin vaatimaan. Eikö asiantuntijoiden valta taas vain kasva? Entäpä jos lupa evätään? Mihin siitä valitetaan? Entäpä jos potilas toivoo eutanasiaa, omaiset eivät? Omaiset tulevat jatkossa käräjöimään asiasta ja sanomaan, että kuoleva oli masentunut, eikä kykenevä asiasta päättämään. Minusta asia on erittäin ongelmallinen. Voin kuvitella, miten yksityinen terveydenhuolto tarjoaisi kuolemaa kynttilän valossa ja viulujen soidessa.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Eilisessä Aamulehdessä Hanna Tainio kirjoitti, että passiivinen eutanasia on Suomessa käytössä. Se ei kai sinustakaan ole väärin?

Heidi, luulen, että Kirsti tarkoitti sitä, että uhkana on se, että hoitojärjestelmä turvautuisi eutanasiaan välttyäkseen kalliilta hoidoilta.

Heidi kirjoitti...

Passiivinen eutanasia ei minusta ole väärin ja sitähän jo toteutetaan. Ymmärin kyllä Kirstin tarkoituksen. En oikein usko, että näin kävisi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, minulle tuli sama olo Räsästä kuunnellessa, että eka kertaa täytyy taipua hänen kannallensa. Vihreät ovat puolueeni ja nielaisin kun näin uutiset, että Vihreiden kanta on niin selkeän eutanasiaa kannattava.

Anonyymi kirjoitti...

Ten points!Noin minäkin olen maallikkona mielessäni ajatellut asiaa empaattisen lääkärin näkökulmasta ja omasta kuolemastani.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kannatan eutanasiaa, koska jos se toimii muissa maissa moitteettomasti (esim. Sveitsissä), en näe syytä, miksei se toimisi täällä. En kuitenkaan haluaisi, että kaikkien lääkäreiden tulisi olla valmiita toteuttamaan eutanasiaa, koska mielestäni noin ison asian toteuttamisesta tulee jokaisella olla oikeus kieltäytyä. Tuntuu hurjalta, että ihmisiä pidetään väkisin hengissä karuun loppuun saakka, vaikka loppu olisi äärimmäisen kivulias tai ihminen menehtyisi esim. tukehtumalla, niin kuin joissakin sairauksissa tapahtuu. Mitä elämää sellainen on? Odottaa hirveissä tuskissa päivätolkulla, että loppu tulisi. Itselleni en sellaista toivo, enkä kyllä kenellekään muullekaan. Hyvä kuitenkin, että asiasta keskustellaan - vähintäänkin tämä saattaa vaikuttaa myönteisesti saattohoidon kehittämiseen.

t. Marjut

Heidi kirjoitti...

Minä taas uskon, että palliatiivista lääketiedettä ja sen opetusta ja arvostusta nostamalla voitaisiin tuollaista kärsimystä lievittää ja poistaakin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos eutanasian toteuttamiseen vaaditaan useamman psykiatrin mielipide henkilön "täyspäisyydestä", kuten lehtitieto väitti, niin koko asia ratkeaa kyllä tällä. Pirkanmaalla esim. nuorisopsykiatrin tapaamista on nuori nyt odottanut melkein vuoden. Ennen kuin kuoleva tapaa psykiatrin, hän on ehtinyt kuolla jo moneen kertaan... :-)

Mutta sitten ihan maallikon mielestä asiallisesti (mutta asiantuntijan mielestä ehkä älyttömiä kysymyksiä): Onko janoon kuoleminen kamalampaa kuin myrkkyyn? Kun oma isäni dementiassa lakkasi itse juomasta, häntä ei nesteytetty ja ainakin ulkoisesti katsoen hän kuoli parissa päivässä ihan rauhallisesti. Eikö esimerkeissä usein käytetty neliraajahalvaantunut kuolemaa haluava voisi itse päättää olla syömättä ja juomatta? Vai onko se sitten ihan kamalaa, jos on tajuissaan?

Heidi kirjoitti...

En taida osata vastata. Epäilen, että iäkkäällä dementoituneella ihmisellä saattaa janon tunne puuttua.Nuoren terveen (siis halvaantumista lukuunottamatta terveen) juomattomuus tuskin kovin hyvin onnistuisi. Myönnän, että neliraajahalvaantuneena saattaisin toivoa kuolinapua. En tiedä. Sitten psykiatri arvioisi tilaani ja toteasi vakavan masennuksen,enkä olisi kykeneväinen päättämään elinpäivistäni. Jotenkin epäilen, ettei eutanasia ole ihan ongelmatonta Sveitsissä ja Hollannissakaan. Mikään ihmisen elämään kajoava asia ei ole sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Juu, tuskin mikään tässä maailmassa on ongelmatonta, mutta tarkoitin sitä, etten ainakaan tiedä, että Sveitsissä tai Hollannissa olisi alettu teurastaa "vanhuksia ja vammaisia" ihan vain, koska se on halpaa. Minun mielestäni ihmisellä pitää olla oikeus päättää omasta elämästään, eihän itsemurhan yrityskään enää ole rikos. Ja ne itsemurhan yritykset ja onnistuneet itsemurhat traumatisoivat lukuisia rekkakuskeja, veturinkuljettajia ym. välillisiä kärsijöitä, niin että oikeastaan sen jos jonkun pitäisi olla rikollista.

On hienoa, jos saattohoitoa ja kivun hoitoa kehitetään. Nythän ollaan tietääkseni tasolla "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" (yhä useammissa paikoissa toki onneksi ei).

t. Marjut

Partapappa kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus.
Ite kannatan eutanasiaa silleen, että keskustelua käydään lääkäri/potilas/omaiset kautta ja todettu parantumaton sairaus/kovat kivut voisivat kenties oikeuttaa tapahtumaan. Itte erikoisen kovia kipuja kokeneena kerron, että ellei kivunlievitystä ole käytettävissä, on kärsijällä vain toive saada kuolla ja päästä kärsimyksistä.
Kumminkin elämän jatkuneena, oon mielissäin etten ekalla kipupolikäynnillä saanut sitä pyytämääni lopetuspiikkiä. Kohdallani oli vielä kivunlievitys mahdollista.

Eli jokin aika pitäis olla ennen eutanasian toimeenpanoa. Mikä se olisi, on viisaampien kuin minun kohdalla päätettävä.

Mukavaa päiväjjatkoo, kaikest huolimati!!