maanantai 14. toukokuuta 2012

Päivä äidin

Kerroin eilen, että kahlaan Lionel Shriverin paksua romaania Syntymäpäivän jälkeen ahmien. Kiinnostava kirja muuttui yhtäkkiä tylsän arvattavaksi romanttiseksi mössöksi. Ikäänkuin kirjailija olisi säikähtänyt, ettei tällaista kukaan osta, lisätään romantiikkaa.

Liikuskelen kotona varovasti, puolella teholla. Ei pidä innostua mistään, ei saa pestä pyykkiä, ei saa mennä lenkille, kännykän käyttö on kiellettyä, ettei vaan tätä takapäivystäjä poloista pyydetä töihin.

Eilinen äitienpäivä meni ilman suurempaa äitienpäivähässäkkää.  Molemmat lapset sentään soittivat. Lapsena äidille piirrettiin kortti ja kerättiin valkovuokkoja, jotka nuupahtivat samana päivänä. Äiti, joka aina nousi ensimmäisenä, joutui odottamaan aamukahveja sängyssä. Äiti sai joka vuosi yöpaidan ja aamutossut. Hän oli itse leiponut täytekakun, joka nautittiin pihalla, vaikka palelsi. Sisko heilautti kerran äitienpäivänä jalkaansa vihaisesti, puukenkä irtosi jalasta ja törmäsi ohjuksen lailla puutarhatuolissa istuvan äidin ohimoon.

Eilen illalla pyyhälsin pyörällä lukupiiriin. Meitä on seitsemän suulasta naista, joten puheenvuoron saaminen vaatii lievää röyhkeyttä. Olemme (yhtä lukuunottamatta) lääkäreitä, joten olemme oppineet keskeyttämään potilaan puheen. Kilpahuutomme ja naurumme kuului varmaan kauas. Luettava kirja oli Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä. Luin kirjaa nyt ihan toisin, kuin olisin lukenut viisi vuotta sitten, ovathan monet kirjan paikat tuttuja ja murre huvittaa. Romaanissa kiroillaan paljon ja puhuimme kiroilusta. Perustamperelainen V istuskeli pienenä tyttönä kadun vieressä ja  itkeä tihuutti. Kiltti täti tuli pää kallellaan kysymään, mitä tyttönen oikein murehti. "Kun oli niin saatanan vaikee virsi", vastasi V. Minun on pitänyt opetella kiroilemaan vasta aikuisena, lapsena en olisi osannut, enkä uskaltanut. En kovin hyvin osaa vieläkään. Ehkäpä sitten dementtinä mummona alan haistatella kaikille.


4 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

On muuten kummallista, kuinka vaikeastikin dementoituneilla kiroilu ja räksyttäminen säilyvät kirkkaina. Olen muutamia kertoja nähnyt tuon ilmiön: katatoninen vanhus saattaa yht´äkkiä räjähtää raivossa kiroilemaan ja huorittelemaan. Se on kuin helvetin esikartanoista kotoisin olevaa toimintaa.

Heidi kirjoitti...

Omaisille kiusallista on rivouksia huuteleva mummo.

Partapappa kirjoitti...

Toi on ehottomasti paras toi viimiin lause!

Anonyymi kirjoitti...

Haa! Harmittelin ihan samaa tuon kirjan kanssa! Ihan lopussa muistaakseni hieman paranee, mutta valitettavasti ei kuitenkaan (mielestäni) alun tasolle.

-Mira