AuvoT vertaa elämääni Pan Am sarjaan. Sitä se ei todellakaan ole. Välillä mietin mitä tänne voi kirjoittaa, jospa joku alkaa vihata ja vainota minua. Saattaahan joku kadehtia elämääni, vaikka itse en sitä kovin kadehdittavana näe. Kongressit voitaisiin järjestää videokokouksina, 2000 osallistujaa seuraisi luentoja kotonaan ja mieluiten vapaa-aikanaan. Siitä jäisivät kylläkin kaikki kontaktit pois. Kollegat näkevät toisiaan luentojen välillä ja kyselevät mitä kukakin on oppinut, tauoilla katsellaan postereita ja keskustellaan niistä. Toisaalta sitten ei olisi väsyttäviä, pelottavia lentoja ja tylsiä hotellihuoneita. Kongressit ulottuvat yleensä viikonloppuun, ettei työpäiviä menetettäisi niin paljon, nyt luennoilla meni vain vappupäivä. Toukokuun alku on jostain syystä täyteen tupattu, lähden tänäänkin matkoille (ihan kohta), osallistumme apulaisosastonhoitajan kanssa yhteen kokoukseen huomenna ja koska paikkakunnalle ei ehdi Tampereelta aamulla lähdemme jo tänään. Kotiin tulemme huomenna, myöhään illalla, tiistaina on päivystys ja keskiviikkoillasta perjantaihin on alani kokous ihan Suomessa. Ne kokoukset tarkoittavat paria vuorokautta sisällä, poispääsy on aina ilahduttava kokemus. En haluaisi matkustaa työkseni, kotona on kiva olla. Meillä ei sivumennen sanoen anneta päivärahoja, jotta mahdollisimman moni pääsisi kouluttautumaan.
Laitoin taas eilen sen ikuisuusartikkelini eteenpäin. artikkelin kuva oli väärässä formaatissa. taistelin sen kanssa aikani, sain onneksi tehtävään apua. Kävin eilen töissä lukemassa sähköpostit, jiota ei voi kotoa käsin lukea.
Sain tänä aamuna kahlattua loppuun Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä. Kirja kertoo Harri Salmisesta, jonka heti ajattelee olevan itse kirjailija Salama, kirjassa kertovat omat tarinansa myös hänen vanhempansa Maija ja Santtu. Romaanissa on oikeastaan kolme pientä romaania, edellä mainittujan lisäksi tarina jatkosodan aikaisesta vastarintaliikkeestä. Kirja kertoo kommunisteista tekemättä heistä erityisen ihanteellisia, he ovat ihmisiä. Koskettavin minusta oli Harrin tarina, johon kirja loppuu. Romaanissa on paljon ja hyvin luontevaa murteelista dialogia, sekä Keski-Suomesta että Pispalasta: "Sun kinttuskin on on saatana kuin halot huolimattoman liiterissä".
Vähäiset matkatavarani ovat kuin halot liiterissä. Nyt on pakko lopettaa. Voikaa hyvin ja pitäkää peukkuja, että koneeni pysyy ilmassa sen vaadittavan ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti