Pinnallista

Varpaani päättyvät marjapuuronpunaisiin sieviin kynsiin. Sivelen sormillani  kantapäitteni ihoa, joka  tuntuu silkinpehmeältä.

Istuin eilen jalkojenhoitajaopiskelijan hoidossa. Olen oppinut jo valehtelemaan kampaajalle, nyt pitää opetella huijaamaan jalkahoitajaa.
"Kuinka usein käyt jalkahoidossa"
"Kolme kertaa."
"Vuoden aikana?"
"Yhteensä."
Kaksi viimeistä tuossa samassa kosmetologikoulussa. Kivaa istua toisen hoivattavana.
"Miten usein rasvaat jalkojasi?"
Pinnistän muistiani, rasvasin niitä ainakin kerran viime kesänä. Jalkahoitajakokelaan mielestä jalkojeni iho on kuiva.
"Käytätkö villasukkia?"
Rakastan villasukkia. Töpsyttelen aina kotona villasukat jaloissani. Naisella oli mielenkiintoinen teoria: villa imee kosteutta ja jos se ei sitä muualta saa, niin imaisee sen jaloistani.

Olen nyt siis investoinut ulkonäkööni. Jostain syystä ihminen ei vanhetessaan kaunistu.

Lainasin Jonathan Franzenin romaanin Vapaus kirjaston VIP-hyllystä. Kirja on melkoinen möhkäle vajaassa viikossa kahlattavksi (lähden huomenna lomamatkalle). Romaani on tosin niin helppolukuinen, että sitä saattaisi pitää viihdekirjana. Kirjan henkilöistä ja heidän kohtalostaan alkaa välittää ihan tosissaan. Nyt siis äkkiä lukemaan. Kirjahylly olisi myös tyhjennettävä (olen luvannut vanhan Lundiani tyttärelle). Uutta kirjahyllyä minulla ei vielä ole, joten kirjallisuus on ladottava lattialle.

P.S. Hämeenpuistoa kännykkäkameralla lounasseuraa odotellessa.