Sitä aina hämmästyy, miten suuresti lääkäreitä inhotaan. Toisaalta on ristiriitaista, että lääkärin ammatti on niitä halutuimpia ja arvostetuimpia. FB-ystävääni oli lääkäri kohdellut ylimielisesti. Tämä käynnisti viestiketjun, jossa kenelläkään ei ollut mitää hyvää sanottavaa ammattikunnastani. Eräs heistä jopa sanoi, että lääkärille pitää netistä näyttää mikä se diagnoosi on, emme me tolvanat itse mitään keksi. Miksi oikeastaan edes kouluttaa lääkäreitä, jos kerran kuka tahansa osaa työn paremmin? Kävin eilen kylässä ystävän luona, joka on gynekologi, heidän työnsä vasta tunteita herättää, varsinkin tuo synnytyspuoli. Gynekologit ovat sadisteja, jotka nauttivat synnyttäjien kivuista. En uskalla googlata itseäni, sillä pelkään mitä löytäisin. Tiedän, että jotkut haluavat nimenomaan minun vastaanotolleni ja toiset taas eivät. Kaikista ei voi pitää, ei potilaistakaan, aina on yritettävä olla asiallinen (vähintään) ja tehtävä parhaansa. Sairaalassa toimii potilasasiamiehiä, joiden puoleen potilaat voivat kääntyä, tarvittaisiinko hoitohenkilökunnalle omat asiamiehensä?
Merja eilen kommentoi kirpputorilla myytäviä olutkolpakkokokoelmia. Myynti merkinnee poikamieselämän loppua. Mies joutuu luopumaan monesta: lasinaluskokoelmasta, olutlaseista, joissa on panimoiden tai olutmerkkien nimiä. Kokoelma on rakkaudella eri kuppiloista kerätty. Poikaporukalla on niistä monet oluet juotu. Sitten saapuu elämään nainen, joka haluaa sinisävyisiä Iittalan laseja, eikä keittiön kaapeissa ole enää kolpakoille sijaa. Jos hyvin käy, niin asumuksessa on autotalli, jonne miehen roinat siirretään. Sinne joutavat myös bändijulisteet ja vitsikkäät saunan lämpömittarit.
Kävin joskus erään miehen mökillä. Mökin seinään oli pultattu maailman rumin kaiutin.Taisin jossain sivulauseessa ihmetellä tuota rumilusta. Seuraavan kerran kun menin samaiselle mökille, kaiutinta ei siellä enää näkynyt. Aikoinaan heitimme pahvilaatikollisen T:n kolpakoita kaatopaikalle. Yksi kolpakko oli saappaan muotoinen. Kuka haluaa juoda juomansa saappan mallisesta astiasta?
11 kommenttia:
Jotenkin surumielinen teksti. Minäkin myin mieheni nahkahousut (kolmet) kirpparilla pilkkahintaan aikoinaan ,samoin sinisävyiset astiat, sillä en tykkää sinisestä keittiössämme.
Minä olen myös kovasti ihmetellyt nykyisin niin suosittua maalaisromanttista sisustustyyliä, jota lehdet ja blogit ovat pullollaan. Millainen mies istuu siellä valkoisella sohvalla valkoisten ja vaaleanpunaisten röyhelöbrodeeraustyynyjen keskellä? Ja mihin laitetaan pojan pyssyt, pikkuautot ja bioniclet?
Lääkäriin mennään aina jotenkin haavoittuvaisessa mielentilassa. Joskus pelottaa, joskus ärsyttää, mutta jos kaikki olisi hyvin, lääkäriin ei tarvitsisi mennä. Luulen, että siksi kaikki, mitä lääkäri sanoo/tekee tuntuu erityisen painavalta.
On surullista, jos nainen sisustus- ja miehenkoulutusvimmassaan kastroi miehen. (Jäin miettimään tuota verbiä, sen muotoa, meniköhän metsään?)
Ei siinä sitten mene kuin muutama vuosi - max - kun nainen kyllästyy räsynykkemaiseen mieheensä, jossa ei ole luonnetta.
Lääkäreistä minulla on pelkkää hyvää sanottavaa, vaikka olenkin pääsääntöisesti hoitanut terveyttäni ns. täydentävin keinoin.
Olen viime aikoina käyttänyt useamman lääkärin palveluja (jouduin kirurgin veitsen alle) ja jokainen kohtaamani lääkäri on ollut paitsi asiansa osaava myös suorastaan sympaattinen.
Lievästi epäluuloisena menin omalääkärin vastaanotolle. Tiesin hänet nuoreksi mieheksi.
Voi sitä ymmärrystä, mitä nuori mies osoitti leikkauksen heilauttamille lähes keski-ikäisille hormoneilleni! Jos en hormoneineni olisi pillahtanut itkuun - voi ei... - niin viimeistään hänen empatiansa olisi saanut kyyneleet silmiin.
Ten points!
Mikä julkinen ammattikunta olisi sellainen, jota kiitettäisiin? Sitä vain ei "ota itseensä" kuin ne haukkumiset, jotka kohdistuvat omaan ammattiin. Kyllä Suomessa haukutaan ihan tasapuolisesti opettajat, arkkitehdit, poliitikot, papit, sosiaalityöntekijät, Kelan työntekijät, bussikuskit, toimittajat, kaupan kassat, kotiavustajat, lastenhoitajat, ammattiurheilijat, remonttimiehet - ylimalkaan kaikki ammatit, jotka ovat jotenkin esillä ja joissa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä.
Jos haluaa löytää ammatin, jota ei koskaan moitita, pitää valita sellainen, jossa ei olla tekemisissä ihmisten kanssa ja jonka tuotoksetkaan eivät suoraan tule yksityisen ihmisen käyttöön. Eikä saa saada myöskään niin paljon palkkaa (paperityöntekijät) tai tukia (maanviljelijät, taiteilijat), että joutuisi sen takia julkiseen tietoisuuteen. Valimotyöntekijöitä en ole kuullut haukuttavan.
Jos on roskakoppadiagnoosi ja ilahtuu saadessaan muitakin diagnooseja, pidetään sekä hulluna että masentuneena.
Omisarvikseni on asiallinen, suora eikä lirkuttele turhia. Ainut asia, että hän ei koskaan ota kantaa esim. kipulääkitykseen eikä toistaiseksi ole olemassa selkeää, konkreettista keinoa kivun mittaamiseksi. Tästä minä ainakin jaksan märistä, koska kipupkl ei ota asiakkaakseen (...lääkitys riittävä tietojen mukaan...).
Myös siitä, että itse sairaalassa ja terveyskeskuksissa työskennellessä oli tapana viedä ennakotiedot & kansio asiakkaista / potilaista lääkärille, jotta tämä ehtisi katsoa edes esitiedot. Nykyiset potilastietojärjestelmät ovat hankalia, monikaan lääkäreistä ei osaa käyttää niitä optimaalisesti oikein, joten vastaanotolla aloitetaan turhan usein nollatilanteesta. Tämä taas luo joskus erikoisia tilanteita.
Myös kielitaidoton lääkäri kielitaidottoman potilaan kanssa ovat riski jo sinänsä sekä haaste muulle henkilökunnalle. Tulkkia kun ei joko saa tai haluta välttämättä pyytää paikalle (tai oma aviopuoliso on tulkkina - mahtaako kaikki tulla selväksi?).
Nämä hajahuomioina. Miehet jätän sikseen. Voin juoda tuopista, mutta saappaanmuotoiset mitkä tahansa eivät meillä juhli *hups, meni tiskissä rikki* ;) No, eipä ole miestäkään :)
Suomalainen terveydenhuolto pärjää ehkä huonoiten kroonisten kipupotilaiden hoidossa. Kun kaikki nykylääketieteen tuntema on tutkittu, eikä mitään löydy, niin potilas jää yksin kipuaan potemaan. Kipupoliklinikoita on liian vähän ja varsinkin niitä pitkäkestoisia potilas-lääkäri suhteita, joita tarvittaisiin.
Niin ja kyllä todellakin muita ammattikuntiakin vihataan. Isäni toimi meteorologina ja oli sitä mieltä, että nimenomaan heitä kaikki vihasivat.
Jostainhan se vika elämän kurjuuteen on löydyttävä: kunnan sosiaalitoimesta, koulutoimesta tai terveystoimesta. Tämän havaitsin jo nuorena vastavalmistuneena, toimiessani yhdellä näistä sektoreista. Mutta jottei totuus unohtuisi: enemmistö ei elä alati kurjaa elämää ja on palveluihinkin tyytyväisiä.
Oletko siis omaksunut isäsi tavan havainnoida oman ammattisi vihaajia ja kokea, että se kohdistuu myös sinuun? Jossain vaiheessa elämääni huomasin, että itse tein juuri niin ja jopa silloinkin, kun ammattikuntaani kuuluvia ihan syystä arvosteltiin sellaisista asioista, joita en ikinä itse tekisi.
Itse olen yrittänyt opetella ottamaan juuri minulle annetun kritiikin rakentavasti vastaan - ja jättämään kaiken yleisen huomiotta. (En siis ole lääkäri, mutta "kuulun" moneen sellaiseen ryhmään, josta esitellään yleisiä arvosteluja.)
Taas poikkeava mielipiteeni. Ehkä siksi, ettei osu useinkaan omaan nilkkaani. Sillä pidän tätä yltyvää sairaanhoidon kritisointia vastaavana hokemana kuin "suosi suomalaista", "suomalainen sisu, rehellisyys tai ahkeruus". Aina tulee tukea kun vetoaa näihin juttuihin. Paitsi kun lääkäreiden pitäisi venyä ihan joka asiaan, sellaisinkiin jotka eivät varsinaisesti ole lääketieteen alaa.
Lähetä kommentti