sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kertun työstäerkaantumisohjelma ja kirjankansiruno

Parahin emäntäni,

Johan minä sanoin, lukijakato talttuu kunhan vain ilmoitat, että tartun blogin ohjaimiin. Blogi alkoi jo sakata pahasti. Johtajaa on vaihdettava jos tulosta ei tule. Jatkuva kasvu on tavoitteemme. Tulos tai ulos.

Kävin tänä aamuna muutamaan otteeseen tarkistamassa, oletko elossakaan, niin pitkään nukuit. Heräsit kun nuolaisin muutaman kerran käsivarttasi. Se uusi vartalovoide on pikantin makuista. Ei tuolla muuten väliä, mutta heräämätttömyytesi olisi keskeyttänyt ihan tyydyttävästi toimineen ruokahuoltoni.

Teet liikaa töitä. Minulle riittää kun saan kissanhiekkaa (sitä parasta laatua), kissan raksuja ja puhdasta vettä (vaihto x3/vrk), muuten olen hyvin vähään tyytyväinen. Oletko miettinyt jonkinlaista osa-aikatyö ratkaisua? Päivystäminen sinun pitäisi ainakin jättää, nuo viikonlopputyöt eivät sovi minun aikatauluuni.

Olen suunnitellut sinulle viiden kohdan työstä erkaantumisohjelman:

1. Mene terassille, viivy tappiin asti. Toteutus vähintään pari kertaa viikossa.
2. Mene järven rantaan ja heitä leipiä. (Milloin viimeksi niitä viskoit?)
3. Ryhdy bändäriksi. (Hanki tänne hoitaja, mieluiten sellainen, jonka kanssa älyllinen kommunikaatio on mahdolllista. Aina ovat hoitajat olleet sinua inspiroivampaa seuraa, siitä kiitos.)
4. Mieti elämän tarkoitusta ja pituutta. (Sinulla se alkaa kallistua sinne loppupuolelle)
5. Hanki miesystävä (älä tuo tänne). Oikein vaikea ihmissuhde laittaa työasiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Aloita jo tänään.

Rustasinpa minäkin kirjankansirunon, joka voittaa kliseiset tekeleesi 5-0:

Herkullista helposti, rakastavaisten illallinen:
myyrä
pääskynen ja lepakko.

Yhtä juhlaa.

Eiköhän tämä riitä. Tänne saadaan vähintään viisi uutta lukijaa. Pelastin hukkuvan laivan. Nyt rupesi tuo aamiainen kuitenkin niin ramasemaan (kun sitä viimein sain), että taidan vähän torkahtaa. Mene ulos siellä on hyvä ilma. Lounas on klo 14, siihen asti viivy.

Kerttu

3 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Tämäkö nyt on Kertun kuva? Kaunis kissa, ei voi muuta sanoa. Hieman huonosti olet palvelijasi kouluttanut. Tule tänne viikoksi oppiin, niin tiedät kuinka sinua jumaloivan palvelijan pitää sinua palvella, palvoa ja toiveitasi kunnioittaa. Tosin olemme saaneet vasta tuon matalamman koulutettua, korkeamman kohdalta olemme jo toivon heittäneet.

Terveisin tämän talon kissat: Saara, Maisa ja Pekka.

Musta ja Harmaa kirjoitti...

Kerttu! Sun kuva! Olet niin kaunis - ja fiksu. Onnittelut! Tuollaisena kissana on hyvä olla! Vau.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Minusta sinä Kerttu olet aika vaativa emäntääsi kohtaan. En sitä millään pahalla sano; olethan myös hyvin henkevä ja viisas ja kaikin puolin kelpo.